Lähes kaikki ihmiset näkevät unia, joista osa on pahoja. Jos painajaisista tulee toistuva vaiva, kannattaa ongelmaan puuttua, sillä unettomuus aiheuttaa vakavia terveysongelmia.
Noin puolet aikuisista näkee ainakin ajoittain pelottavia painajaisunia. Sukupuoli ja ikä vaikuttavat yleisellä tasolla painajaisten yleisyyteen. Naiset näkevät enemmän painajaisia kuin miehet ja lapset ja ikääntyneet enemmän kuin nuoret aikuiset.
Ilmiön väitöskirjatutkimuksessaan huomannut tohtori Nils Sandman Turun yliopistosta kertoo, että ilmiötä selittämään on olemassa vain hypoteeseja. Erot voivat liittyä esimerkiksi pelkokäyttäytymiseen, jonka yksi muoto on riskinotto. Tyypillisesti nuoret miehet ottavat enemmän riskejä kuin naiset ja ikääntyessä halu ottaa riskejä vähentyy. Tilastollisella tasolla naisilla on myös enemmän mielialaan liittyviä ongelmia, jotka voivat heijastua painajaisiin.
– Jos elämässä on ongelmia ja tyytymättömyyttä, se näkyy painajaisissa, Sandman sanoo.
Toistuvat painajaiset heikentävät unta ja nakertavat terveyttä
Tavallisesti painajaiset eivät tunnu ihmisestä mukavalta sukupuolesta tai iästä riippumatta. Painajaisessa unennäkijän turvallisuus, selviytyminen tai itsetunto ovat uhattuina ahdistavalla tavalla.
Kielteiset tuntemukset eivät jää vain unen tasolle. Painajaisunet voivat johtaa unen katkonaisuuteen, liian aikaiseen heräämiseen ja ahdistumiseen valveillakin, kun painajaisen antamat tunteet jäävät vellomaan. Toistuvat painajaiset voivat aiheuttaa pelkoa nukkumaanmenosta.





