Japanilaisvalmistajan suomalainen maahantuoja etsii parhaillaan kumppaneita vetyjakeluverkostoon.
Toyotan ja Lexuksen malleja maahantuova Toyota Auto Finland haluaa kirittää vetyautot Suomen liikenteeseen. Tuomisina on toiseen sukupolveen siirtynyt Mirai, jonka myynti alkaa Euroopassa vuodenvaihteessa.
– Jos yhteistyökumppanit löytyvät jakeluverkoston toteuttamiseen, voimme hyvin myydä Suomeen parisataa autoa vuoteen 2023 mennessä, toimitusjohtaja Heikki Freund arvioi.
Hän muistuttaa, että käytännössä polttokennoteknologialla toimivat vetyautot ovat sähköautoja, mutta vety on vain tehokkaampi tapa varastoida energiaa kuin akut.
LUE MYÖS: Nyt jää diesel kakkoseksi: Tällä autolla pääset Helsingistä Lappiin ja takaisinkin pysähtymättä, mutta vetokoukusta ei kannata haaveilla
Freund myös lupaa jo nyt, että Toyota Mirain hinta jää Suomessa merkittävästi edullisemmaksi kuin vastaavan kokoisilla sähköautoilla, esimerkiksi Tesla Model S:llä.
"Nyt alkavat keskustelut”
Toistaiseksi Suomessa ei ole julkisia vedyn tankkauspisteitä. Freundin mukaan Suomessa on jo alustavasti tunnusteltu etenemismahdollisuuksia eri tahojen kanssa.
– Nyt ollaan siinä vaiheessa, että pitää aloittaa keskustelut. Ensi vaiheessa haluamme varmistua, että ensimmäiset tankkauspaikat ovat siellä missä ensimmäiset asiakkaatkin. Sen jälkeen tulevaisuus näyttää, miten tiheästi tankkauspisteitä tarvitaan.
