Neuvostosta on puhuttu Gazan rauhanneuvostona, mutta Trump on myöhemmin selittänyt, että se pyrkisi rauhan edistämiseen maailmanlaajuisesti.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump esitteli rakentamaansa rauhanneuvostoa Davosissa puolen päivän aikoihin.
Rauhanneuvostossa mukana olevien maiden edustajat saapuivat ensin lavalle. Heidän jälkeensä tuli Trump, joka kertasi pitämässään puheessaan viime vuosien konflikteja ja presidenttikautensa saavutuksia.
Puheensa jälkeen Trump allekirjoitti neuvoston perustamissopimuksen. Tämän jälkeen myös muut edustajat saapuivat allekirjoittamaan sen vuorollaan.
Reutersin mukaan noin 35 maata on ilmoittanut mukaantulosta neuvostoon. Niitä ovat esimerkiksi Saudi-Arabia, Arabiemiraatit, Egypti, Turkki ja Valko-Venäjä.
CNN nostaa esiin, että lavalle nousseiden neuvoston jäsenten joukko edusti vain alle 20 valtiota painottuen selvästi Lähi-itään ja Etelä-Amerikkaan.
Useimmat Euroopan maat loistivat lavalla poissaolollaan. Paikalla oli kuitenkin esimerkiksi Unkarin pääministeri Viktor Orb, jonka suhteita sekä Trumpiin että Venäjän presidentti on kuvailtu läheisiksi.



