Donald Trump teki vierailun Miamin Hard Rock -stadionilla järjestettyyn amerikkalaisen jalkapallon yliopistokauden finaaliotteluun. Yhdysvaltojen presidentin saama reaktio yleisöstä oli ristiriitainen.
Amerikkalaisen jalkapallon yliopistokauden huipentava finaali, paikallisten suussa The Natty, sai arvovaltaisen vieraan, kun Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump saapui paikalle Miamin Hard Rock -stadionille.
Trumpin läsnäolo paljastui paikalla olleelle yleisölle Yhdysvaltojen kansallislaulun aikana, mikä käy ilmi muun muassa Valkoisen talon jakamasta videosta, jossa kerrottiin presidentin saaneen katsomosta “massiivisen hurraahuudon”.
Paikalla olleiden mukaan reaktio oli kuitenkin huomattavasti ristiriitaisempi kuin virallinen tiedotus antoi ymmärtää. Useat toimittajat ovat raportoineet, että Trumpin saamat buuaukset olivat Miamissa vähintään suuret kuin hänen saamansa suosionosoitukset. Ristiriidasta on uutisoinut muun muassa yhdysvaltalainen Newsweek.
Valkoisen talon jakamalla videolla buuauksia ei kuulu. Ottelussa oli liki 70 000 katsojaa täpötäydellä Hard Rock -stadionilla.
Trump saapui otteluun sukulaistensa kanssa. Seuranaan hänellä oli muun muassa tytär Ivanka Trump, tämän puoliso Jared Kushner sekä Trumpin vanhimman pojan Donald Trump juniorin tytär Kai, joka teki marraskuussa debyyttinsä golfin ammattilaistasolla. Kain käsi oli paketissa leikkausta vaatineen rannevamman vuoksi.
Trump ei raporttien mukaan jäänyt katsomaan ottelua loppuun asti. Häneltä jäi näkemättä ottelun ennakkosuosikin Indiana Hoosiersin juhlat. Mestari kaatoi Miami Hurricanesin pistein 27–21.

