Iranilla on halua neuvotella Yhdysvaltojen kanssa.
Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi sanoo Iranin olevan valmis neuvotteluihin Yhdysvaltojen kanssa. Araghcin mukaan neuvottelujen on oltava oikeudenmukaiset, tasa-arvoiset ja molempia osapuolia kunnioittavat.
Araghchi kertoi asiasta puhuessaan ulkomaisille diplomaateille. Ulkoministerin puheen välitti Iranin valtiollinen televisio, sillä internet-yhteydet ovat olleet maassa poikki yli kolme ja puoli vuorokautta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on aiemmin kertonut, että Iran on ollut yhteydessä ja ilmoittanut haluavansa neuvotella.
– Iranin johtajat soittivat eilen, Trump kertoi toimittajille lentokoneessa.
Trumpin mukaan tapaamista järjestetään.
– He haluavat neuvotella, Trump lisäsi.
Lue myös: Pysäyttävä video leviää Iranin kansannousun uhreista
Hän sanoi, että Yhdysvallat voi kuitenkin ryhtyä toimiin ennen kyseisiä keskusteluja.

