Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on puhunut Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa puhelimessa. Puhelu kesti Valkoisen talon mukaan yli kaksi tuntia.
Donald Trump ilmoitti puhelun jälkeen uutistoimisto Reutersin mukaan tapaavansa Vladimir Putinin Unkarin Budapestissa keskustellakseen Ukrainan sodan lopettamisesta tänään torstaina käydyn "hedelmällisen keskustelun" jälkeen.
Tapaamisen päivämäärää ei ilmoitettu, mutta Trump kirjoitti sosiaalisessa mediassa uskovansa, että "puhelinkeskustelussa saavutettiin suurta edistystä". Trump ja Putin tapasivat edellisen kerran elokuussa Alaskassa Yhdysvaloissa.
Trump kiitteli torstaista puhelua kaiken kaikkiaan hyväksi ja tuotteliaaksi.
Myös Putin kiitteli Reutersin mukaan puhelua myönteiseksi ja tuottavaksi. Hänen sanotaan olleen tyytyväinen siihen, että puhelussa määriteltiin seuraavat askeleet selvästi. Kremlin mukaan Trump ja Putin kävivät erittäin avoimen ja luottamusta herättävän keskustelun.
Trump ilmoitti puhelun jälkeen, että hän aikoo tavata Putinin Unkarin pääkaupungissa Budapestissä. Tapaamisen ajankohta ei ole vielä tiedossa.
Unkarin pääministeri Viktor Orbán kertoi torstaina viestipalvelu X:ssä julkaisemassaan viestissä puhuneensa Trumpin kanssa vierailusta.
– Valmistelut kokousta varten ovat käynnissä, Orbán totesi paljastamatta tarkempia yksityiskohtia.
Kremlin mukaan Trumpin ja Putinin tapaamisen valmistelut aloitetaan välittömästi.
Valkoisen talon mukaan korkean tason keskustelut jatkuvat ensi viikolla ja sen arvioin mukaan myös Putinin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin tapaaminen voisi olla vielä mahdollinen.
Trumpin mukaan puhelussa pohdittiin Ukrainan sodan ratkaisuun liittyvien asioiden lisäksi sitä, miten maat voivat käydä kauppaa keskenään, kun sota Ukrainassa on ohi.
Trump kertoi Putinin myös kiittäneen tämän työstä lasten parissa.



