Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin johdolla neuvotellussa rauhansuunnitelmassa kaavaillaan Gazaan ja Lähi-itään laajemminkin toivoa, turvallisuutta ja yhteistä visiota rauhasta ja vauraudesta.
Matkalla näihin tavoitteisiin on vielä monta ratkaistavaa kysymystä, joista yksi on Gazan sisäinen turvallisuustilanne ja erilaisten ryhmittymien väliset valtapyrkimykset.
Millaista kamppailua vallasta siis Gazassa nyt käydään tässä äärimmäisen herkässä tilanteessa ja mitä siitä voi seurata?
Äärijärjestö Hamasin kerrotaan kutsuneen tuhatmäärin turvallisuusjoukkojaan valvomaan alueita, joilta Israelin armeija on vetäytynyt. Hiljattain uutisoitiin kymmenien saaneen surmansa Hamasin turvallisuusjoukkojen ja erään aseistautuneen klaanin jäsenten välisissä yhteenotoissa. Hamas on myös julkaissut videon, jossa sen taistelijat teloittivat useita miehiä. Videon kuvatekstissä sanottiin, että kuolemantuomioita pannaan täytäntöön pettureita ja lainsuojattomia vastaan.
Gazan tilanteen näkymää valottaa Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Timo R. Stewart STT:n haastattelussa.
Millaisia ryhmittymiä Gazassa on?
Gazassa on toiminut jo kymmeniä vuosia monia aseellisia ja poliittisia ryhmiä, huomauttaa Stewart. Mitään luotettavia arvioita eri ryhmien nauttimasta kannatuksesta tai esimerkiksi niiden jäsenmääristä ei ole. Hän muistuttaa, että palestiinalaisessakin yhteiskunnassa kamppailua käydään resursseista. Tällöin sillä, jolla on aseita, on valtaa ja on vahvoilla.