Donald Trumpin meemikolikot voivat aiheuttaa monenlaista vahinkoa, sanoo kryptoasiantuntija. Trump itse tienasi tempauksellaan sievoisen summan yhdessä yössä.
Virkaanastujaisiaan tänään viettävä presidentti Donald Trump julkisti perjantaina oman meemi-kryptokolikkonsa. Pian uutisoitiin $TRUMP-meemikolikon kiitäneen kymmenien miljardien arvoiseksi.
Sunnuntaina markkinoille ilmestyi uusi kryptokolikko, $MELANIA. Kolikko on nimetty Trumpin puolison Melania Trumpin mukaan.
Lue lisää: Hankkisitko $TRUMP-kolikoita? Omaisuus voi paisua kymmenillä miljardeilla – "Voi hyötyä räikeästi presidenttikaudestaan"
Uudet valuutat ovat olleet maailmanlaajuisesti valtava puheenaihe virkaanastujaisten alla. $TRUMP-meemikolikon kokonaismarkkina-arvo nousi parhaimmillaan jopa 70–80 miljardiin dollariin.
Miten keksitty valuutta voi yhtäkkiä olla kymmenien miljardien arvoinen?
– Se mitä kolikot ilmaisevat, on Trumpin henkilöbrändin ilmentymä ja sen arvo, tiivistää kryptovaluuttojen välitys- ja säilytyspalvelun Kvarn X:n kasvujohtaja Janne Ikola.
Meemivaluutta on alun perin saanut alkunsa sanansa mukaisesti internetmeemeistä. Aluksi ne olivat vain kuvia, joilla ei itsessään ollut arvoa.
Nykyisin konsepti on jo laajempi, Ikola sanoo.
– Itse käytän sellaista nimitystä kuin yhteisövaluutat. Tietyn ajatuksen, teeman tai meemin taakse muodostuu oma yhteisö. Sillä yhteisöllä on oma kryptovaluutta, mutta ei sillä sinänsä ole enempää arvoa kuin itse yhteisölläkään.

