Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kaavailemat tullit voivat olla joillekin valtioille viimeinen pisara, joka romahduttaa koko talouden.
Donald Trump ilmoitti huhtikuun alussa asettavansa tuontitulleja lähes kaikille maailman maille.
Osa tulleista oli varsin järeitä, kuten Vietnamille asetettu 46 prosentin tulli.
Maailman maat saivat ainakin hetkeksi hengähtää pahimpien vaikutusten edessä, sillä Trump otti tulleissa taka-askeleen rajun kritiikin jälkeen.
Trump ilmoitti viime viikolla, että kaikkien niiden maiden lisätullit, jotka eivät ole ryhtyneet vastatoimiin Yhdysvaltoja vastaan jäädytetään 90 päiväksi. Trumpin omassa Truth Social -somepalvelussaan julkaiseman viestin mukaan näiden maiden tavaran maahantuojat maksavat 90 päivän ajan 10 prosentin tulleja.
Sitä vastoin Kiinan tulleja nostettiin jopa 125 prosenttiin.
Lue myös: Trumpilta jälleen yllätyspäätös: Lätkäisi Kiinalle 125 prosentin jättitullit, muille maille 90 päivän tauko
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on sanonut olevansa huolissaan kauppasodan vaikutuksista erityisesti kehitysmaille.
Myös suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestön Fingon vaikuttamistyön johtajan Ilmari Nalbantoglun mukaan tullien vaikutus kehitysmaiden talouteen on merkittävä, jos ne toteutuvat täysmääräisinä. Monessa kehittyvistä maista iso osa bruttokansantuotteesta koostuu Yhdysvaltain-viennistä.
– Tämä tulee eriarvoistamaan toisaalta kehittyviä maita keskenään, toisaalta vahvistamaan eriarvoistumista maiden sisällä, Nalbantoglu arvioi MTV Uutisille.


