Eppu Normaalin jäsenet juhlivat itsenäisyyttä ensimmäistä kertaa yhdessä Linnan juhlissa.
Linnan juhlissa eli Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotolla nähtiin tänä vuonna runsaasti muusikoita, ja mukana juhlinnassa nähtiin muun muassa Eppu Normaali -yhtyeen jäseniä.
MTV Uutiset jututti Presidentinlinnan Mariankadun sisäänkäynnin edustalla Martti ja Mikko "Pantse" Syrjän, jotka saapuivat juhliin yhdessä puolisoidensa kanssa.
– Onhan tässä kaikenlaista vääntöä, naisille puvut ja miehille frakit, ja semmoista, Martti kertoi porukan valmistautumisesta juhlailtaan.
– Mutta kaikesta huolimatta hyvillä mielin, Pantse komppasi.
Syrjät iloitsivat siitä, että pääsivät juhlimaan Linnaan bändin voimin. Martti pohti, ettei aiempina vuosina Linnan juhlissa ole hänen mielestään nähty samalla tavalla kokonaisia bändejä. Hän on itse ollut Linnan juhlissa vieraana aiemminkin vuonna 2004, jolloin hän oli ainut kutsun saanut Eppu Normaalin jäsen.
Lue myös: Martti Syrjä paljastaa Eppu Normaalin pitkän uran salaisuuden: "Hullua"
Eppu Normaali nousee viimeistä kertaa keikkalavoille ensi kesänä, jonka jälkeen yhtye jää historiaan. Martti ja Pantse myönsivät ilmassa olleen jo haikeutta asian suhteen.
– Se on väistämätön tunne ja se alkaa hiipiä vähän joka nurkasta esiin. Tehdään nyt tämä viimeinen rundi ja katsotaan, kuinka haikeaa se on, Martti mietti.
– Jos ikää riittäisi maailman loppuun asti, niin kai tätä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Mutta asiat on vaan niin, että aurinkokin sammuu joskus, Pantse totesi.
