Tulevaisuudentutkija Ilkka Halava uskoo koronapandemian muuttavan työelämää odotettua radikaalimmin.
Halva kiertää aktiivisesti sadoissa eri työyhteisöissä. Hän on havainnut työpaikkojen hyödyntäneen digitalisaation mahdollisuuksia vasta pandemian myötä, vaikka mahdollisuudet ovat olleet olemassa jo pitkään.
– Keväällä 2020 oli nähtävissä, että hyvin monet esihenkilöt, jotka tekevät päätöksiä, vastustivat etätyötä hyvin systemaattisesti. Sitten nähtiin täyskäännöksiä, Halava sanoo.
Lue myös: Joidenkin yritysten koronaopit huolestuttavat – DNA:n etätyölinja ei muutu: "Jokainen saa päättää, missä työnsä tekee"
Täyskäännöksien seurauksena työpaikoilla on tehty erilaisia kokeiluja ja suunniteltu uusia työnteon malleja.
– Kun työmallinnusta nyt tehdään ja ajan uutta normaalia rakennetaan, on odotettavissa jotain sellaista, joka muuttaa montaa muutakin markkinaa. Se muuttaa aika paljon asioita yhteiskunnassa, enemmän kuin mitä me ymmärrämme.
Etätyö hyödyttää työntekijää
Halava näkee etätyöskentelyssä kiistattomia hyötyjä.
Hänen mielestään etätyön lisääntyminen tarkoittaa työntekijälle itseohjautuvuuden, autonomian kasvua.
– Ihmiseen luotetaan. Valta valita tarkoittaa myös sitä, että ihmisen oma maksimikapasiteetti tulee helpommin esille.
Lue myös: Puoli miljoonaa suomalaista juo riskirajoilla – Etätöihin palaaminen hellekesän tissuttelun jälkeen näkyy ongelmien syvenemisenä
Lisäksi yritysten ja työpaikkojen rekrytointialueet ovat laajentuneet etäaikana selvästi sekä Suomen sisällä että kansainvälisesti.
