Korona on pakottanut yritykset muokkaamaan etätyökäytäntöjään. Osalle yrityksistä muutoksesta on tulossa pysyvä, sillä esimerkiksi tietoliikenneyhtiö DNA lupaa työntekijöilleen mahdollisuuden päättää jatkossakin, missä työnsä tekee.
DNA Talon avotoimistot ja virkistystilat ovat tyhjillään. On loma-kausi, mutta näky ei ole erikoinen joustavaa etätyökäytäntöä rakentavalle yritykselle. Yhtiön henkilöstöjohtaja Marko Rissanen kertoo, että yritys on rakentanut vuosikymmenen ajan joustavaa etätyömallia.
DNA Talossa työskentelee noin 850 ihmistä, mutta työpisteitä on vain 600.
– Jokainen työntekijä saa käytännössä päättää missä työnsä tekee, Rissanen tähdentää.
Poikkeuksena Rissanen mainitsee asiakaspalvelutehtävät, joissa työskentelevät ovat voineet työskennellä tähän asti etänä kahtena päivänä viikossa.
Muut työntekijät taas ovat viettäneet toimistolla keskimäärin kaksi päivää viikossa.
Rissasen mukaan työn ja vapaa-ajan helpompi yhteensovittaminen on työntekijöiden mielestä tärkein osa joustavaa etätyömallia.
Lue myös: Aulin alle vuoden ikäiseen lapsenlapseen tarttui 20 punkkia kotipihassa Lohjalla – näkymättömille pirulaisille löytyi luonnollinen selitys
– Vähän huolissaan olen katsonut joidenkin yritysten koronaoppeja, Rissanen kertoo.
Henkilöstöjohtaja on huolestunut siitä, että yritykset ovat alkaneet asettamaan tai ainakin suunnitelleet rajoituksia etätyöskentelylle.

