Kun Yhdysvalloissa asuva kuvaaja-ohjaaja Joonas Kenttämies, 36, kertoi äidilleen ja siskolleen etsivänsä itselleen puolisoa tv:ssä, nämä järkyttyivät. Kenttämies kertoo, millainen kumppani on toiveissa.
Suomen uusi Bachelor Joonas Kenttämies, 36, kertoo MTV Uutisten haastattelussa, millaista naista hän on Bachelor Suomi-ohjelmasta etsimässä.
Ennen kaikkea hän kaipaa tulevalta kumppaniltaan heittäytymiskykyä, sillä Kenttämies asuu tällä hetkellä Kaliforniassa, johon hän toivoisi kumppaninsa olevan valmis suuntaamaan - ainakin aluksi.
– Eihän sitä tiedä, mitä sitten yhdessä keksitään, mutta ainakaan vielä en ole ihan valmis Suomen talviin, Bachelor sanoo.
Kenttämies on ammatiltaan ohjaaja-kuvaaja, joka on tehnyt kansainvälistä uraa 11 vuoden ajan maailmalla. Hän kertoo työskennelleensä viimeisimpänä muun muassa Jennifer Lopezin, Eva Longorian ja Ariana Granden kanssa.
Tutuksi ovat tulleet myös suomalaiset huippuartistit.
Lue lisää: Hän on uusi Bachelor! Uudella kaudella rakkautta etsii Los Angelesissa asuva ohjaaja-kuvaaja
Tampereella, Kuopiossa ja Helsingissä kasvanut Kenttämies viettää nykyään suurimman osan ajastaan Kalifornian Venice Beachilla, jossa hän treenaa ahkerasti kuntosalilla, skeittaillen, rullaluistellen ja lenkkeillen.


