Ruotsalainen autovalmistaja Volvo kutsuu takaisin yli 100 000 uutta autoa maailmanlaajuisesti.
Uusien Volvojen jarruja ohjaavassa järjestelmässä on vikaa, minkä seurauksena ABS-jarrujen lukkiutumisen esto voi mennä pois päältä.
Volvon Suomen-viestinnästä kerrotaan MTV Uutisille, että takaisinkutsu koskee kaikkia mallivuoden 2023 automalleja. Asiakkaille, joita asia koskee, on tänään keskiviikkona lähtenyt tieto asiasta sähköpostitse. Osa autoista on vielä toimittamatta.
Volvon ongelmista kertoi ensimmäisenä ruotsalainen Carup, jonka mukaan autoista 12 000 on Ruotsissa. Suomessa takaisinkutsuttavia autoja on 1 398 kappaletta.
Lue myös: Jenkkivalmistaja piti 740 000 auton takaisinkutsua turhana – keksi ongelmaan niin laiskan korjauksen, että sitä on vaikea uskoa todeksi
"Jarrupoljin vaatii enemmän poljinvoimaa"
Mikäli vika ilmenee, antaa auto varoituksen ongelmasta ajotietokoneen kautta. Volvon mukaan vika ei voi ilmetä kesken jarrutuksen, vaan siihen ehtii varautua.
– Vian ilmentyessä jarrupoljin vaatii enemmän poljinvoimaa ja elektroniset jarrutustukitoiminnot menetetään, vaikka jarrutuskyky säilyy jarrupolkimen kautta, eli hydraulinen puoli toimii, viestintäpäällikkö Mia Pelttari kertoo.
Suomessa ei ole tiedossa yhtään tapausta ilmentyneestä viasta. Maailmanlaajuisestikaan yhtään onnettomuutta tai henkilövahinkoa ei ole Volvon tiedossa.
Toimi näin
Volvon ohjeistus on, että mikäli vikailmoitus tulee, auto on syytä pysäyttää, nousta ulos ja laittaa ovet lukkoon.
