Korona-aika pysäytti ulkomaanmatkailun kuin seinään, mutta rospuuttoajan vaikutukset matkailualaan näyttäisivät jääneen tai jäävän tilapäisiksi.
Matkailumaantieteen professori Jarkko Saarinen sanoo, että matkailu on palannut koronan jälkeen suhteellisen nopeasti kasvu-uralle niin kansainvälisesti kuin suomalaistenkin reissaamisessa.
Pahimpana korona-aikana kotimaanmatkailussa koettiin buumi, kun ulkomaille ei päässyt.
– Nyt on meneillään heilurin vastaliike. Monia suomalaisia kiinnostaa päästä maailmalle, luonnehtii matkailuliiketoiminnan professori Juho Pesonen.
Suomalaisten ulkomaanmatkailu oli vielä viime vuonna jonkin verran jäljessä verrattuna aikaan ennen koronaa.
– Suomalaisten kesämatkailun etappina Kreikka on nostanut suosiotaan, kertoo yliaktuaari Marianne Laalo Tilastokeskuksesta.
Lue myös: Suomalaisten reissaaminen ulkomaille lisääntyi viime vuonna
Espanjan massaturismi entisellään
Massaturismi Espanjaan on pysynyt hänen mukaansa pitemmällä aikavälillä jokseenkin entisellään.
– Espanja on talvisin aika vakaasti suomalaisten suosikkikohde.
Ehkä isoin pitemmän aikavälin muutos meillä on tapahtunut matkailussa Turkkiin. Kun sinne tehtiin vielä vuonna 2013 noin 200 000 matkaa, viime vuonna maahan mentiin Suomesta 100 000 kertaa.
– Oleellista on, että Turkissa majoittumisen hinnat ja muukin hintataso on noussut hyvin selvästi. Vaikka valuutta liiran arvo putoaa jyrkästi, matkailu Turkissa ei ole muuttunut halvemmaksi ulkomaalaiselle, Pesonen kertoo.
Saarinen täydentää, että myös Turkin poliittinen epävakaus on voinut alkaa arveluttaa suomalaisia turisteja.
