Turkulaiselle keksinnölle haetaan parhaillaan patentteja. Projektipäällikkö uskoo, että innovaation kaupallinen läpimurto voisi auttaa jopa alentamaan sähköautojen hintaa.
Turun ammattikorkeakoulu kertoo tiedotteessaan, että sen tuore innovaatio mahdollistaa sähköauton tehokkaamman lataamisen.
Lehtori ja projektipäällikkö Heikki Saariluoma sanoo ammattikorkeakoulun tiedotteessa, että kyse on uudenlaisesta lämmönhallintatavasta, jonka avulla akku saadaan toimimaan tehokkaammin esimerkiksi pakkaskelillä.
– Nestekiertoinen järjestelmä auttaa kylmissä olosuhteissa akkua lämpenemään, mikä vaikuttaa latausnopeuteen. Lämmönhallinta kylmissä olosuhteissa nostaa sähköauton toimintamatkaa huomattavasti, Saariluoma toteaa.
Lue myös: Suomessa kehitettiin polttoaine, jonka litrahinta olisi vain 0,56 euroa – "Merkittävä asia"
Yksinkertaisella muutoksella iso hyöty?
Liikenteen sähköistyessä latausnopeus nousee yhä tärkeämmäksi tekijäksi arkiautoilun helpottamisessa. Latauspisteitä ei välttämättä saada kaikkialla lisättyä niin nopeasti kuin autojen määrän kasvun puolesta olisi toivottavaa.
Pulmaa voi kuitenkin ratkoa myös toisesta päästä eli autojen latausnopeutta sekä toimintamatkaa kasvattamalla. Nopeassa latauksessa akku kuitenkin lämpenee enemmän kuin hitaassa.
Nykyisissä akkupaketeissa lämmönhallintajärjestelmä on tyypillisimmin kennon alapuolella tai sivuilla. Mutta kun akkuja ladataan tai puretaan nopeasti, syntyy lämpöä eniten kennojen yläosassa.
– Meidän ratkaisussamme jäähdytys on ylhäällä. Se takaa sen, että kuumeneva alue saadaan jäähtymään paljon nopeammin, kuin jos jäähdytys on akun alapuolella. Silloin kokonaislämpötila voidaan pitää optimaalisena, ja akun lataaminen on tehokkaampaa sekä ikääntyminen vähäisempää, Saariluoma selventää.
