MTV Uutiset kysyi kahden kaupungin ja yhden kunnan johtajalta, miltä Antti Rinteen (sd.) hallituksen ohjelma heidän näkökulmastaan vaikuttaa.
MTV kysyi asiaa Helsingin pormestarilta Jan Vapaavuorelta, Utsjoen kunnanjohtajalta Vuokko Tieva-Niittyvuopiolta ja Turun kaupunginjohtajalta Minna Arvelta.
Turku on huolissaan rahasta
Turun kaupunginjohtajan Minna Arven mukaan hallitusohjelma ei tuo lisää tavallisen turkulaisen jokapäiväiseen arkeen. Turun kaupungin ilmastonmuutostavoitteet ovat kunnianhimoiset, ja syrjäytymisen ehkäisyynkin on satsattu.
Arvea sen sijaan huolettaa, aikooko valtio rahoittaa tarpeeksi palveluja, joita se kunnille osoittaa.
– Se näkyy selkeästi jos ei huolehdita siitä, että valtiolta tulee tarpeeksi rahoitusta palvelujen järjestämiseen.
Lue myös: MTV Uutiset selvitti, mikä puolue nettosi eniten ministereitä äänimäärään nähden – pikkupuolue yllätysvoittajana
Lisäksi Arve näkee uhkakuvana hallitusohjelman kirjauksen, jonka mukaan alueiden välistä eriytymistä pyritään vähentämään.
– Pyritäänkö tällä vaikuttamaan siihen, etteivät ihmiset pyrkisi muuttamaan kaupunkiseudulle luontaisesti, niin kuin nyt tehdään, Arve kysyy.
Saamelaismaininnat miellyttävät Utsjoella
Utsjoen kunnanjohtaja Vuokko Tieva-Niittyvuopio pitää siitä, että hallitusohjelmassa mainitaan poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen PTR-yhteistyön jatkaminen. Lisäksi viranomaisten läsnäoloa heikon palvelutason alueilla lisätään.
Esimerkiksi Utsjoella lähin poliisi on 200 kilometrin päässä.
– Jos vaikka tänne tulisi yksi poliisi, se ei vielä vaikuta käytännössä. On etsittävä oikeita ratkaisuja, joilla resursseja kohdennetaan tänne yhteistyössä.


