Turvatyynyä ei kannata useimmissa tilanteissa kytkeä pois käytöstä, sanovat yleiset suositukset.
Turvatyynyt ovat kiinteä osa nykyautojen ajoturvallisuutta, siksi niiden on tärkeää toimia oikein.
Noin viidennes suomalaisista on kuitenkin joskus kytkenyt auton turvatyynyn pois käytöstä. Asia ilmenee vahinkokorjaamo Autoklinikan vuoden 2024 kyselytytkimuksesta.
Kyselyn mukaan turvatyynyn kytkemiseen pois käytöstä on ollut syynä yleisimmin lasten kuljetus. Laki sanoo, että lasta ei saa kuljettaa etuturvatyynyllä suojatulla istumapaikalla selkä menosuuntaan suunnatussa turvaistuimessa, ellei turvatyynyä ole otettu pois käytöstä.
Vaikka turvatyynyn kytkeminen pois käytöstä olisi omassa autossa mahdollista, sitä ei kuitenkaan suositella tehtäväksi muuta kuin poikkeustilanteissa.
– Turvatyyny on autoissa elintärkeä apuväline, mutta väärässä tilanteessa lauetessaan se voi olla myös vaarallinen, Autoklinikan aluepäällikkö Sami Jalonen kertoo tiedotteessa.
– Yleisten suositusten mukaan lapselle turvallisin paikka onkin mahdollisimman pitkään takapenkillä, selkä menosuuntaan asennetussa turvaistuimessa.
Lue myös: Häikäisevätkö ajovalot enemmän kuin aikaisemmin? Asiantuntija kertoo, mistä tunne johtuu
Turvatyynyn laukeamisen jälkeen
Miten sitten toimia, jos turvatyyny on lauennut onnettomuustilanteessa? Asia riippuu turvatyynyn tyypistä.
Tietyt tyynyt pyrkivät suojaamaan yksittäiseltä törmäykseltä, jonka jälkeen ne tyhjenevät. Toisenlaiset turvatyynyt pysyvät pidempään täyttyneinä – tämän tarkoitus on suojata autoilijaa useilta iskuilta.
