Tuore brittitutkimus vahvistaa käsitystä, jonka mukaan ärtyneen suolen oireyhtymä on ainakin osittain psyykkinen ongelma, johon auttaa terapia.
Ärtyvään suolen oireyhtymä on yleinen vaiva, josta kärsii ainakin yksi kymmenestä suomalaisesta. Oireyhtymän synnyn syy on epävarma. Osasyyllisiksi on epäilty esimerkiksi kaupungistumista, runsasta lääkkeiden käyttöä, passiivista elämäntapaa, prosessoitua ruokaa, huonoja ruokailutapoja ja stressiä.
Moni yrittää hillitä ikäviä oireita, kuten turvotusta, vatsavaivoja ja piereskelyä, esimerkiksi FODMAP-ruokavaliolla. Tuoreen tutkimuksen mukaan elämänlaatua voi parantaa myös kognitiivinen käyttäytymisterapia.
Lupaavat löydökset ilmestyivät GUT-tiedejulkaisussa.
Terapia vähensi oireita merkittävästi
Southamptonin yliopiston tutkijat testasivat tutkimuksessaan, millainen vaikutus kognitiivisella käyttäytymisterapialla on ärtyvän suolen hoitoon. Jo aiemmin on ollut jonkin verran näyttöä siitä, että suolistovaivoja voidaan hoitaa psyykenlääkkeillä ja terapialla.
Tutkijat värväsivät 558 potilasta, jotka kärsivät ärtyvän suolen oireyhtymästä ruokavalioon, liikuntaan, mielenhallintaan ja lääkkeisiin pohjautuvista hoidoista huolimatta. Osalle osallistujista tarjottiin kahdeksaa ärtyvän suolen hoitoon suunniteltua, kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan pohjautuvaa hoitokertaa. Terapiasessiot suoritettiin joko puhelimitse tai netissä. Osa osallistujista jatkoi vatsaoireiden hoitoa vanhoilla konsteilla.
