Tutkimus löysi lupaavan lääkkeen rasvamaksaan.
Rasvamaksa vaivaa joka kolmatta suomalaista. Tutkimuksessa on havaittu, että tilaa voisi kenties hoitaa yksinkertaisesti pistoksin.
The Lancet -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ION224-nimellä kulkeva lääke estää maksan entsyymin DGAT2 toimintaa. DGAT2 on tärkeässä osassa maksan kyvyssä tuottaa ja varastoida rasvaa, kertoo SciTechDaily.
60 prosentilla maksan terveys parani
Kun entsyymin toimintaa rajataan, se estää rasvan kertymistä ja tulehdusta. Tämä voisi estää aineenvaihduntaan liittyvää steatohepatiittia eli rasvamaksatulehdusta.
Joillekin rasvamaksasta kärsiville kehittyy tulehdus, joka vaurioittaa maksasoluja ja voi johtaa kirroosiin.
– Kun estämme DGAT2:n, häiritsemme sairausprosessia sen syntysyyn kautta ja pysäytämme rasvan kertymisen ja tulehduksen maksassa, tutkimusta tehnyt Rohit Loomba kuvasi.
Lue myös: Oireet, jotka voivat olla merkki vakavasta maksasairaudesta
Tutkimus tehtiin Yhdysvalloissa, ja mukana oli 160 aikuista, joille oli jo kehittynyt aineenvaihdunnan häiriöön liittyvä steatohepatiitti. Vuoden ajan osanottajille annettiin kuukausittain pistos, jossa oli joko lääkeainetta tai lumelääkettä.

