"Matalaöljyinen" ruokavalio näytti tutkimuksessa tuovan enemmän etuja kuin oliiviöljyn tankkaaminen.
Välimeren ruokavalion etuja on hehkutettu myös tutkimuksissa. Floridan yliopiston selvityksessä havaittiin, että etuja saavuttaakseen ei kenties tarvitsekaan nauttia suuria määriä oliiviöljyä.
Lue myös: Syötkö jo näin? Tutkijoiden mukaan aivojen ikääntymistä voi hidastaa tietyn ruokavalion avulla
Journal of the American Heart Association -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa seurattiin 40 aikuista 11 kuukauden ajan. Henkilöt olivat iältään 18–79-vuotiaita, ja heillä oli olemassa oleva riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.
Tutkimuksen aikana osanottajat söivät terveellistä kasvispohjaista ruokaa, kuten pähkinöitä, palkokasveja ja täysjyvää, ja välttivät eläinkunnan tuotteita ja prosessoituja tuotteita.
Koehenkilöiden piti neljän viikon jaksoissa päivittäin nauttia myös ekstra-neitsytoliiviöljyä. Heidät jaettiin "matalaöjyiseen" ryhmään, joka söi öljyä alle teelusikallisen päivässä, ja "korkeaöljyiseen" ryhmään, jossa öljyä syötiin neljä ruokalusikallista. Neljän viikon jälkeen pidettiin viikon tauko, ja öljynsyöntitapoja vaihdettiin.
Öljy piti syödä kuumentamatta, ja monet käyttivät sitä esimerkiksi salaatissa.
Kun ohjeena oli syödä paljon oliiviöljyä, suurin osa ravinnon rasvasta koostui siitä. "Matalaöljyisessä" mallissa ravinnon rasvat tulivat esimerkiksi avokadoista, siemenistä ja pähkinöistä. Kumpikaan ruokailutapa ei ollut vähärasvainen, ja päivän energioista ainakin 30 prosenttia tuli rasvoista.

