Etenkin nuoret kuulevat kielteistä puhetta kuukautisista, kertoo Plan International Suomen tuore kyselytutkimus. Kolmannekselle kyselyn vastaajista oli muun muassa sanottu, että kuukautiset tulisi pitää salassa.
Planin mukaan kyselytutkimus osoittaa, että kuukautishäpeä ja sen taustalla olevat sosiaaliset normit ovat edelleen merkittävä ongelma Suomessa. Vastaajista yli 70 prosenttia arvioi, että kuukautiset ovat joskus aiheuttaneet heille häpeää.
– Kielteistä puhetta kuukautisista kuulee saman ikäisiltä pojilta. Saatetaan kysyä, ootsä äkäinen sen takia, että sulla on kuukautiset, kertoo 16-vuotias helsinkiläinen Maija Illikainen.
Kyselyssä puolet vastaajista oli kokenut negatiivista kommentointia tai häpäisyä tai kuullut kielteistä puhetta kuukautisista. Kokemus oli sitä yleisempi, mitä nuoremmasta vastaajasta oli kyse.
Illikaisen mukaan myös ihmiset, joilla on kuukautiset, voivat puhua niistä vähättelevästi ja kiertoilmauksilla.
– Niitä saatetaan sanoa naisten jutuiksi, naisten päiviksi, hillopäiviksi tai käyttää sanaa "ne".
Illikainen sanoo, että esimerkiksi kouluissa kuukautisista pitäisi puhua avoimemmin kaikille.
– Menkat alkavat koko ajan nuoremmilla.
Verianin tekemään tutkimukseen vastasi maalis-huhtikuussa reilut 1 000 suomessa asuvaa 15–60-vuotiasta tyttöä ja naista. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Haitalliset normit muuttuvat
Miksi kuukautisia salaillaan ja häpeillään? Planin seksuaali- ja lisääntymisterveyteen erikoistuneen viestinnän suunnittelijan Iida Riekon mukaan kyse on normeista, jotka ohjaavat tiedostamattomastikin tapoja ja ajattelua.
– Ihmiset ovat sisäistäneet yhteiskunnan normin, että kuukautisten pitäisi olla näkymättömät. Seksuaalisuuteen ja kehon toimintoihin taas liittyy suomalaisessakin kulttuurissa tosi vahva yksityisyyden normi, Riekko sanoo.
Riekon mukaan kuukautiset eivät saisi myöskään vaikuttaa toimintakykyyn. Jos jättää jotakin tekemättä kuukautisiin liittyvien terveysvaivojen vuoksi, voi kokea syyllistämistä tai väitteitä liioittelusta.
