Tutkijat tunnistivat yleisimpiä pitkittyneen koronan oireita. Todellisuudessa oirelista saattaa kuitenkin olla huomattavasti pidempi.
Tuoreessa tutkimuksessa pyrittiin tunnistamaan, mitkä tavallisesti raportoidut long covid -oireet ovat nimenomaan yhteydessä koronaan verrattuina muihin virusperäisten sairauksien oireisiin. Tutkimustuloksista kerrottiin Oxfordin yliopiston ylläpitämässä Oxford Academy -julkaisussa.
Tutkimuksessa selvisi, että erityisesti long covidille eli pitkittyneelle koronataudulle ominaisia, uniikkeja oireita olisi vain seitsemän. Toisaalta kaikki tutkijat ja lääkärit eivät allekirjoita tutkimuslöydöksiä. Jotkut asiantuntijat ovat kritisoineet niitä, koska long covid -oireiden lista vaikuttaa olevan todellisuudessa paljon laajempi.
Iso tutkimusotos
Tutkimuksen tavoitteena oli etsiä pitkittyneen koronan oireita, jotka esiintyivät tai jatkuivat pidempään kuin yhden kuukauden potilaan saaman koronadiagnoosin jälkeen. Oireiden tuli olla myös poikkeavia muiden yleisten viruksen aiheuttamien hengitystietautien kuten flunssan tai influenssan oireisiin verrattuina.
Selvittääkseen asian tutkijat käyttivät Real-World Data -tietojärjestelmään tallennettuja potilastietoja 122:lta eri terveydenhoitoalueelta Yhdysvalloissa.
He analysoivat yli 17 000 koronapotilaan tietoja, jotka oli tallennettu järjestelmään ennen huhtikuun 14. päivää vuonna 2022, yli 17 000 muun hengitystievirusdiagnoosin saaneen potilaan tietoja aikaväliltä 1.3.2020–1.4.2021 sekä yli 15 000 sellaisen potilaan tietoja, jotka eivät olleet sairastaneet hengitystieinfektioita vuosien 2020 ja 2022 välillä.
