Vakava uniapnea voi aiheuttaa kognitiivista heikkenemistä ja johtaa varhaiseen dementiaan, selvitti uusi tutkimus.
Tutkijat saivat selville, että uniapnea, joka usein johtaa kuorsaamiseen ja hengityskatkoksiin unen aikana, voi aiheuttaa kognitiivista heikkenemistä. Hengityskatkosten aikana verenkierto ja hapen kulkeutuminen aivoihin vaikeutuu, kertovat muun muassa NBC News ja New York Post.
Tutkimukseen osallistui 27 lievän tai vakavan uniapneadiagnoosin hiljattain saanutta 35–70-vuotiasta miestä. Miehillä ei ollut muita diagnooseja tutkimuksen aikana.
Lisäksi tutkimukseen osallistui seitsemän miestä, joilla ei ollut uniapneaa, mutta joilla oli muutoin samankaltainen sairaus- ja koulutustausta kuin tutkimuksessa mukana olevilla uniapneaa sairastavilla miehillä.
Lue myös: Kuorsaako lapsesi? Voi aiheuttaa oppimisvaikeuksia – tutkijat kehottavat suuntamaan lääkäriin
Tutkimus toteutettiin King`s College London -yliopistossa ja se julkaistiin Frontiers in Sleep -julkaisussa.
Jokainen osallistuja piti päässään erityistä aivokäyriä mittaavaa päähinettä nukkuessaan. Lisäksi osallistujien veren happisaturaatiota, sykettä, hengitystä, silmien ja jalkojen liikettä ja kognitiivisia toimintoja mitattiin.
Liitännäissairauksilla vaikutusta
Tutkijat huomasivat, että niillä potilailla, joilla oli diagnosoitu vakava uniapnea, oli heikentynyt keskittymiskyky ja tietoisuus ympärillä tapahtuvista asioista. Lisäksi heillä oli lyhytkestoisen muistin ongelmia ja kyvyttömyyttä saavuttaa päivittäisiä tavoitteitaan.
