Valtioneuvoston keväällä 2020 asettama sosiaaliturvakomitea julkistaa tänään eduskunnassa välimietintönsä sosiaaliturvan uudistamisesta.
Komitea ehdottaa toimenpiteitä, joilla sosiaaliturvaa voisi uudistaa seuraavan hallituskauden aikana. Komitean pysyvä asiantuntijajäsen Heikki Hiilamo kommentoi välimietintöä tänään MTV Uutisten Huomenta Suomessa.
THL:n tutkimusprofessorina sekä Helsingin yliopisto sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikan professorina työskentelevä Hiilamo kertoo, että tulevalla hallituskaudella on tarkoitus valmistella yhtä perusturvaetuutta.
– Tämä tarkoittaisi aika isoakin rakenteellista muutosta meidän sosiaaliturvaamme, Hiilamo kertoo.
Käytännössä sosiaalietuuksien periaatteita yhtenäistettäisiin. Tällä hetkellä esimerkiksi työttömyyspäivärahan ja sairauspäivärahan maksamisessa on eroja, sillä toista maksetaan kuudelta ja toista viideltä päivältä. Myös lapsikorotuksien maksamisessa on nykyisellään eroja etuuksien välillä.
– Lopulliseen malliin pitää tehdä vielä paljon poliittisia valintoja ja se vaatii runsaasti jatkoselvittelyä, Hiilamo sanoo.
"Sosiaalturva vaalikeskusteluihin"
Lähestyvien eduskuntavaalien myötä puolueet ovat esittäneet ratkaisujaan Suomen talouden tasapainottamiseksi tulevalla hallituskaudella.
Kokoomus esimerkiksi tasapainottaisi julkista taloutta kuudella miljardilla eurolla seuraavan vaalikauden aikana.
Hiilamo toivoo, että sosiaaliturvaan liittyvät kysymykset olisivat tiiviisti mukana vaalikeskusteluissa. Myös julkisen talouden tasapainottamiseksi tehtävien leikkausten vaikutuksista voitaisiin hänen mukaansa käydä nykyistä enemmän avointa keskustelua.
– Toivoisin, että äänestäjille tulisi konkreettisesti selväksi esimerkiksi se, että millaista vähimmäisturvaa mikäkin puolue ajaa, Hiilamo sanoo.
