Lisäksi valmistellaan muutoksia, joiden myötä työttömät voisivat opiskella nykyistä enemmän menettämättä työttömyysturvaansa.
Hallituksessa pohditaan pikaisella aikataululla, millä täsmäkeinoilla nuorten kehnoa työllisyystilannetta voidaan parantaa. Tukitoimia valmistellaan työ- ja elinkeinoministeriössä hallituksen syyskuun alussa käytävään budjettiriiheen.
– Selvitämme erilaisia vaihtoehtoja, miten työnantajia voitaisiin kannustaa palkkaamaan nuoria, joilla työkokemusta ja työuraa on vielä kovin vähän, sanoo työministeri Matias Marttinen (kok.) STT:lle.
Lue myös: Karttapalvelu paljastaa huono-osaisuuden jakautumisen – tarkista oman alueesi tilanne
Marttinen sanoo, ettei voi vielä tässä vaiheessa kertoa tarkemmin ratkaisujen yksityiskohdista ja esimerkiksi siitä, millaisesta euromääräisestä tuesta mahdollisesti olisi kyse.
Tilastojen mukaan kesäkuun lopussa alle 25-vuotiaita oli työttömänä yli 40 000, mikä on noin 6 000 enemmän kuin vuosi sitten.
– Jokainen nuori, jonka työttömyysputki saadaan katkaistua, on inhimillisesti arvioiden ja koko yhteiskunnan kannalta iso asia.
Suomessa on paljon nuoria, joilla ei ole peruskoulun jälkeen minkäänlaista koulutusta.
– Tällaisten nuorten asema työmarkkinoilla on äärimmäisen heikko. Sen takia heidän saaminen mukaan töihin ja koulutukseen on kaikkein tärkein asia, jotta heistä ei tule pitkäaikaistyöttömiä.
Vihreä siirtymä imee työvoimaa
Marttinen on huojentunut siitä, että nähtävillä on pieniä positiivisia merkkejä taloustilanteen paranemisesta. Talouskasvu parantaa hänen mukaansa nuorten mahdollisuuksia työllistyä "varsin paljon". Työvoimaa tullaan Marttisen mukaan tarvitsemaan tulevina vuosina esimerkiksi vihreän siirtymän investoinneissa, jotka ylläpitämän tilaston mukaan jatkavat kasvuaan Suomessa.
