Kyytipalvelu Uber toivoo, että kun taksiuudistuksen valuvikoja aletaan korjata, käyttöön ei otettaisi markkinan kasvua ja markkinoille pääsyä jarruttavia muutoksia.
Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan parhaillaan arviomuistiota, jonka pohjalta vuoden 2018 taksiuudistukseen tehdään korjauksia.
Perinteistä taksialaa edustava Taksiliitto kannattaa omassa lausunnossaan verohallinnon ajatusta, että taksin tunnistaminen pitäisi tehdä helpommaksi. Se voitaisiin toteuttaa esimerkiksi takseille asennettavilla erivärisillä rekisterikilvillä.
Uberin yhteiskuntasuhteiden johtaja Robert Torvelainen sanoo, että vaatimus taksien rekisterikilvistä tekisi kuljettajille hankalammaksi ajaa välillä Uber-kyytejä, välillä käyttää autoa omassa ajossa.
– Toivomme, että mahdolliset korjaustoimenpiteet eivät rajaisi kasvumahdollisuuksia ja että kynnys markkinoille tulemiselle säilyisi uudelle kuljettajalle matalana, Torvelainen sanoo.
Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen on tässä kohtaa eri mieltä.
Liiton kanta on, että laillisten autojen parempi tunnistettavuus – esimerkiksi eriväristen kilpien avulla – auttaisi poimimaan epärehelliset toimijat pois markkinoilta.
Sinänsä perinteisellä taksialalla ja uusilla palveluilla ei ole Koskisen mukaan eturistiriitaa.
Molempien etu olisi saada epärehelliset toimijat pois markkinoilta, olivat ne sitten täysin pimeitä ja luvattomia tai veroja ja maksuja kiertäviä laillisia yrittäjiä.
– Ei ole oleellista, onko käytössä taksamittari tai sovellus, kunhan ne tiedot saadaan verottajalle. Vastakkain ei ole uusi ja vanha markkina, vaan rehellinen ja epärehellinen, Koskinen sanoo.
Uber lähtee hintakilpaan
Uudistuksen ja Suomen paluun myötä Uberin markkinaosuus pääkaupunkiseudulla on Torvelaisen mukaan noussut jo kaksinumeroiseen lukuun.