Yhdysvaltalaislehti New York Times kertoi äskettäin, että Ukrainan vastahyökkäyksen pääisku olisi saattanut alkaa. Myöhemmin tästä lausunnosta kuitenkin jo peruutettiin.
Mikä siis on tilanne rintamalla, Aleksanteri-instituutin vieraileva tutkija, sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö ja Venäjä-ryhmän johtaja, everstiluutnantti Simo Pesu Maanpuolustuskorkeakoulusta?
– Tällä hetkellä tiedetään, että Ukraina on pistänyt isomman vaihteen päälle eli siellä on laitettu enemmän joukkoja varsinkin etelään Tokmakin suuntaan ja mahdollisesti Berdjanskin suuntaan. Sitä kautta voidaan varmaan sanoa, että tuo on uusi vaihe. Mutta onko Ukrainan reservejä laitettu voimalla peliin, se on kysymysmerkki tällä hetkellä, Käihkö sanoo.
Hänen mukaansa on yhtä lailla mahdollista, että Ukraina on laittanut hyökkäykseen enemmän joukkoja, mutta että ne ovat kuitenkin suhteellisen vähälukuiset. Puhutaan 3000–4000 sotilaasta.
Lue myös: Mediat: Ukrainan vastahyökkäyksen "pääisku" on voinut alkaa
Etelä järkevä suunta Ukrainalle
Julkisuuteen tulleiden tietojen perusteella kyseessä on Pesun mukaan ilmeisesti yritys venäläisten rintaman murtamiseen eteläisellä rintamalla Asovanmeren ylängön ja Dneprin välissä.
Pesun mukaan nyt käynnissä olevat taistelut ovat jatkoa kesäkuussa alkaneille hyökkäystoimille kahdessa suunnassa Asovanmeren rantamaalla.
Operaatiot Ukrainan eteläosassa johtuvat Pesun mukaan siitä, että venäläisten selusta on siellä matalampi. Merenranta tulee vastaan 70–80 kilometrin päässä rintamalta.
– Venäläisten mahdollisuudet tuottaa uutta voimaa ja materiaalia ovat heikommat Asovanmeren rantamaalla kuin Donbasissa. Siellähän on vahva infrastruktuuri, joka on valmisteltu sotaan. Venäjä käynnisti sodan siellä jo vuonna 2014 ja on käynyt sotaa koko ajan Ukrainaa vastaan. Sen takana ovat Länsi-Venäjän teollisuusalueet ja infrastruktuuri, joka mahdollistaa sotatoimien ylläpitämisen Donbasissa paremmin kuin etelässä.