Mariupolin joutuminen Venäjän valtaamaksi on vain ajan kysymys, arvioi Maanpuolustuskorkeakoulun erikoistutkija.
Venäjä ilmoitti eilen, että sen sotilasoperaation ensimmäinen vaihe Ukrainassa on ohitse. Venäjän mukaan sen tavoitteena on jatkossa Itä-Ukrainan Donbassin alueen "vapauttaminen".
Maanpuolustuskorkeakoulun erikoistutkijan Pentti Forsströmin mukaan Venäjän ilmoitus tarkoittaa, että se pyrkii saamaan Mariupolin haltuunsa.
– Mariupol on nyt se, mikä Venäjän pitää ratkaista, ja saada jokin vaihe tässä sodassa valmiiksi. Uskoisin, että nyt painopiste on Mariupolissa ja maayhteyden luomisesssa Venäjältä Krimille.
Lue lisää: Venäjä sanoo operaationsa ensimmäisen vaiheen olevan ohi – tämä on seuraava tavoite
Forsström sanoo, että Mariupol joutunee Venäjän valtaamaksi.
– Se lienee ajan kysymys. Siellä voimaa käytetään sen verran.
Venäjä on pommittanut ja piirittänyt Mariupolia viikkojen ajan.
"Tietynlainen kulminaatiopiste voi olla käsillä"
Ukrainan pääkaupungin Kiovan valtaamiseen Venäjän joukot eivät Forsströmin mukaan riitä.
Kiovan länsipuolella Ukraina on jopa pystynyt toteuttamaan vastahyökkäyksiä.
