Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan hän on nähnyt kiistellyn ja kielletyn fläppitaulun, mutta pitää keskustelun merkitystä siitä vähäisenä. Haavisto kommentoi fläppitaulukohua MTV Uutisille eduskunnassa Nato-äänestyksen jälkeen tänään.
Kohu sai alkunsa, kun Pekka Haavisto viihdytti yleisöä Ilta-Sanomien ja konfliktinratkaisujärjestö CMI:n järjestämässä vaalitentissä pari viikkoa sitten.
Haavisto sanoi nähneensä hallituksen taipaleen alkumetreillä Säätytalon neuvotteluissa Antti Rinteen fläppitaulun, jossa luki "rahaa on". Rinne oli tuolloin pääministeri.
– Ja tätä on sitten noudatettu, Haavisto totesi viitaten hallituksen moitittuun rahapolitiikkaan.
Rinne syytti Haavistoa myöhemmin tahallisesta vääristelystä.
– Minusta Haavisto teki sen tahallaan. Hän halusi synnyttää vaalipelossa sellaisen mielikuvan, että tällainen taulu olisi jossain ollut ja sillä olisi neuvotteluja ohjastettu, Rinne kommentoi Ilta-Sanomille.
Haavisto: Olen tällaisen fläppitaulun tosiaan nähnyt
Haavisto sanoo nyt, että hän ei ole seurannut tarkemmin Rinteen kommentteja asiasta.
– Asia on varmaan nyt aika vähäpätöinen, Haavisto sanoi MTV Uutisten haastattelussa.
– Olen tällaisen fläppitaulun tosiaan nähnyt, ja ilmeisesti tällainen on ilmeisesti ollut olemassa. Se on ollut yksi sellainen metodi, jota siellä hallitusneuvotteluissa on käytetty. On suunniteltu erilaisia tulevaisuusmenoja sellaisella rakenteella, että ei keskitytä rahasummaan vaan keskitytään siihen, mitä asioita tarvitsisi tehdä. Ja sitten lopuksi käyty läpi tätä rahan ja kehyksien riittävyyttä. Se on ollut yksi metodi, joka on ollut siellä käytössä.


