Painija Petra Olli yllätti ja jopa järkytti suomalaista urheilukansaa ilmoittamalla tiistaina uransa päättymisestä. Erityisen suuri yllätys uran päättyminen oli siksi, että tulevana kesänä Tokiossa kilpaillaan olympialaisissa. Olli ei ollut vielä saavuttanut olympiapaikkaa, mutta oli yksi potentiaalinen olympiapaikan saavuttaja.
Lopettamispäätöksensä Olli julkaisi tiedotteella tiistaina iltapäivällä. Tiedote alkoi tunteikkailla kiitoksilla eri tahoille, jotka ovat Ollia tukeneet tämän uran varrella.
– Olen kiitollinen ja liikuttunut näistä vuosista. Olen ollut nuoresta iästäni huolimatta jo lähes 10 vuotta ammattimaisessa painitreenissä. En voi tarpeeksi kiittää kaikkia matkan varrella minua ja lähipiiriäni auttaneita. On hieroja, fysioterapeutti, lääkäri, manageri, treenikavereita, valmentajia, reissukavereita, kumppaneita, liittojen työtekijöitä ja kylän miehiä. Kiitän jokaista tulevina vuosina henkilökohtaisesti.
Seuraavaksi kiitokset saivat Ollin isä ja äiti, veljet ja "Lappajärven porukka".
– Sieltä on kaikki lähtenyt. Ja heillä on isoin rooli että minusta tuli painija.
Erityisen vuolaat kiitokset tiedotteessa saa Ollin valmentajan Ahto Raska.
– Ahto Raska on ollut onnenpotku. Ahton kanssa luotiin mitaleille pohjat. Ei ollut aina helppoa. Toivon, että moni urheilija saisi kokea valmentajan Ahton tasolla. Ahto on ystävällinen, vastuuntuntoinen, inhimillinen, tiukka, vaativa ja osaava.
Kiitosten jälkeen Olli kertoi lopettamispäätöksensä taustoista.
– Jos ei ole 100-prosenttisesti mukana, ei ole mahdollista taistella isossa olympialajissa voitoista. Viime kesän jälkeen on ollut koetuksella urheilija. Nöyrä kiitos liitto, olympiakomitean ja valmennus, Ahto ja Maxim, siitä, että tsemppasitte ja innostitte. Kaikkeni tein ja treenasin. Talvi oli varsin hyvä Kiinan-leireineen. Mutta polte ei ole enää ennallaan. Vaatii suunnatonta rohkeutta tunnustaa rehellisesti itselleen sekä muille, että sitä sisäistä poltetta ei ole enää maailman huipulle vaadittavalla tasolla.
