Yöllisistä vessareissuista voi opetella pois kouluttamalla virtsarakkonsa uusiin rutiineihin. Lue urologin vinkit, joiden avulla saat eheämmät yöunet.
Heräsitkö jälleen viime yönä tyhjentämään rakkosi?
Miehillä taustalla voi olla eturauhasen liikakasvu tai eturauhassyöpä.
Muita sairauksia, jotka lisäävät yöllistä virtsaamisen tarvetta ovat esimerkiksi diabetes, sepelvaltimotauti, lihavuus, unettomuus ja masennus. Toisinaan myös ylivilkas virtsarakko, kertoo Terveyskylä.
Usein kyseessä on kuitenkin vain opittu tapa, josta voi myös opetella pois kouluttamalla rakkonsa uudelleen, kertoo New York Post.
Lue urologin kolme vinkkiä, joiden avulla ainakaan yöllinen virtsaamisen tarve ei katkaise uniasi enää.
Lue myös: Neljä syytä virtsankarkailuun – näin vähennät kiusallisia vuotoja
1. Vältä runsasta juomista ennen nukkumaan menoa
Sen lisäksi, että välttää runsasta juomista ennen yöunia, kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, mitä juo, sanoo urologi


