Yhdysvallat on ulkoministeri Marco Rubion mukaan uhannut lähteä Ukraina-neuvotteluista. Varapresidentti J. D. Vance sanoo olevansa toiveikkaampi.
Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion mukaan on pian määriteltävä, voidaanko Venäjän ja Ukrainan välille solmia rauha vai ei. Jos se ei ole mahdollista, presidentti Donald Trump voi Rubion mukaan todeta, että ”meille riitti”.
Rubio kommentoi asiaa Ranskassa vieraillessaan.
Rubion mukaan rauhan aikeiden selventämiseen on aikaa vain joitain päiviä.
Yhdysvallat haluaa hänen mukaansa olla välittäjänä neuvotteluissa vain, jos sekä Venäjä että Ukraina osoittavat neuvottelevansa tosissaan.
Presidentti Trump on Rubion mukaan yhä kiinnostunut rauhansopimuksesta, mutta hänellä on myös muita prioriteetteja eri puolilla maailmaa.
Rubion mukaan Trump on valmis siirtymään eteenpäin, jolleivat rauhaneuvottelut etene.
Rubio sanoi myös toivovansa, että eurooppalaiset jatkavat sitoutumista keskusteluihin.
– Uskon, että Britannia, Ranska ja Saksa pystyvät auttamaan meitä pääsemään lähemmäs ratkaisua. Mielestäni heillä oli hyödyllisiä ja rakentavia ajatuksia, sanoi Rubio.
Rubio osallistui torstaina Pariisissa keskusteluihin suunnitelmista Ukrainan sodan lopettamiseksi. Keskusteluihin osallistuivat Yhdysvaltain edustajien lisäksi myös Ukrainan ulko- ja puolustusministerit sekä Ranskan, Saksan ja Britannian edustajat.
Maiden edustajien on määrä tavata ja jatkaa keskusteluja seuraavan kerran ensi viikolla Lontoossa.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi peräänkuulutti torstaina Pariisin-tapaamisilta painetta Venäjän suuntaan aselevon aikaansaamiseksi.

