Ilokaasu yleistyy jälleen nuorison keskuudessa pääkaupunkiseudulla, kertovat useat nuoria kohtaavat tahot. Uusi ilmiö on, että ilokaasua käytetään päihteenä suurista pulloista, joka lisää yliannostuksen riskiä.
Nuorison keskuudessa ilmiöitä on havaittu erityisesti maahanmuuttajanuorten parissa, kertoo A-klinikkasäätiön Jalma-hankkeessa projektikoordinaattorina työskentelevä Ahmed Mowlid. Hänen mukaansa ilmiö on huomattu jo viime keväänä.
Loppukeväästä hankkeessa huomattiin, että katukuvaan oli rantautunut aiemmin nähtyjen pienten ilokaasupatruunoiden tilalle suuria, pullomaisia ilokaasupatruunoita. Ne olivat alan toimijoille entuudestaan tuntemattomia.
– Kävi nopeasti ilmi jalkautuessa ja kohdatessa nuoria, että kyseessä on uudenlaisia ilokaasutynnyreitä, joita on helppo tilata verkosta, Mowlid kertoo.
– Uskon, että yleistymiseen vaikuttaa nuorten somekäyttäytyminen, esimerkiksi Britanniassa, josta on ladattu TikTokiin useita videoita. Videolla nuori käyttää ilokaasua runsaasti ja menettää tajuntansa, Mowlid kuvailee erästä näkemäänsä videota.
Videoiden nopea leviäminen tuo haitalliset ilmiöt nopeasti Suomeenkin, hän lisää.
Iso patruuna voi johtaa suuriin annoksiin
Nuorten kertoman mukaan pullomaiset patruunat ovat helpompia käyttää, ja niillä saa kerralla isompia annoksia ilokaasua. Tämä huolettaa ammattilaisia, sillä ilokaasua tiedetään käytettävän yhdessä muiden päihteiden kanssa.
A-klinikkasäätiön kohtaavan työn päällikkö Annuska Del Maso vahvistaa ammattilaisten huolen siitä, että ilokaasun käytössä yleistyvät suuret patruunat.
– Suuria ampulleja käyttäessä ilokaasun hengittämiseen ei tule sitä tiettyä breikkiä ja annostelu on haastavaa. Tämä taas voi johtaa tajunnan menettämiseen ja sitä kautta onnettomuuksiin, hän epäilee.
Heillä ei ole antaa mitään tiettyä selitystä siitä, miksi suuret ilokaasupatruunat ovat yleistyneet, mutta yksi vaihtoehto voi olla helppo saatavuus verkkokaupoista.
– Ainakin osa nuorista on kommentoinut, että miksi ei tilata isompaa ampullia samalla. Sitten ei tarvitse olla koko ajan vaihtamassa sitä, hän kertoo.


