Sähköauto syttyi palamaan Lopen Launosissa viime perjantaina. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta korealaisauto paloi käyttökelvottomaan kuntoon. Sähköautojen syttymiset ovat harvinaisia niiden määrään suhteutettuna, mutta sammuttaminen voi olla työlästä.
Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Paavo Löyttyniemi vahvistaa MTV Uutisille, että Lopella viime perjantaina palanut auto oli täyssähköinen Kia EV6. Tilannehuoneen mukaan auto syttyi Launosissa kantatiellä 54 myöhään perjantai-iltana.
Löyttyniemi kertoo tutkimusten olevan vielä kesken, eikä hän ota kantaa siihen, mistä palo sai alkunsa. Hän kuitenkin toteaa, ettei palo lähtenyt auton akustosta, eikä akkupaketti syttynyt muutenkaan.
– Tällä tietoa kyseessä ei suoraan ole ollut mikään akkupalo, Löyttyniemi kertoo ja korostaa, ettei auton täyssähköisyys välttämättä liittynyt palon syttymissyyhyn mitenkään.
Lue myös: Hybridit syttyvät tuleen useammin kuin bensa- ja sähköautot yhteensä
Viisi yksikköä paikalle
Kian kuljettaja oli havainnut ajon aikana savua ja pysäyttänyt auton tien varteen. Hieman tämän jälkeen auto oli syttynyt liekkeihin.

