Laura Lepistö voitti ensimmäisenä suomalaisnaisena taitoluistelun Euroopan mestaruuden ja saavutti ensimmäisenä suomalaisnaisena taitoluistelun MM-mitalin yksinluistelussa – mutta nämä saavutukset eivät olleet sitä, mitä menestys hänelle merkitsi.
– Menestys oli minulle sitä, että löysin itsevarmuuteni, nautin päivittäisestä tekemisestä ja paloin tavoitteilleni, Lepistö kertoo tänään julkaistavassa omaelämäkerrallisessa kirjassa Voittava mieli (WSOY), jonka on kirjoittanut Marika Lehto.
Lepistölle tärkeää oli urheilla yhdessä toisten kanssa.
– Menestyksessä oli ehdottomasti parasta se, että sen sai jakaa toisten kanssa. Koin erityisen merkitykselliseksi sen, että omalla luistelullani pystyin luomaan hetkiä, joista ihmiset saivat inspiraatiota, iloa ja voimaa omaan elämäänsä, Lepistö korosti STT:n haastattelussa.
Lepistö aloitti luistelukoulussa 3-vuotiaana isosiskonsa perässä ja sai heti alusta lähtien valmentajakseen Virpi Horttanan, joka jatkoi hänen kanssaan uran loppuun asti.
– Rakastin jännitystä siitä, milloin seuraava vaikea temppu onnistuisi. Mikään ei voittanut kipinää ja huumaa, kun tiesin uuden luistelutempun onnistumisen olevan lähellä, Lepistö kertoo kirjassa.
Hän kuvaa myös riemua, kun hän 10-vuotiaana onnistui ensimmäisen kerran kaksoisakselihypyssä satojen epäonnistuneiden yritysten jälkeen.
– Kiljuimme apuvalmentajani ja kavereideni kanssa kilpaa.
Taitoluistelussa pieni koko on etu, ja siksi huipulle noustaan nuorena – "jokainen kilo ja sentti on hidaste", kuten Lepistö toteaa. Hän kertoo osanneensa olla stressaamatta syömisestä, koska oli luontaisesti hyvin hoikka ja pieni. Lepistön murrosikä alkoi myöhään ja kasvu eteni rauhallisesti.
Ulkonäön, kalorien ja painon miettiminen alkoi Lepistön harjoitusryhmässä 13-vuotiaana. Yksi ryhmän luistelijoista sairastui anoreksiaan, joutui lopulta sairaalaan eikä koskaan enää palannut luistelemaan.
– Häpesin kaikkia lukuisia kertoja, kun olin lapsellisessa tietämättömyydessä hölissyt itsekin jotain tyhmää. Kun vielä tänä päivänäkin näen jonkun laihtuneen, ensimmäinen reaktioni ei ole ihailu, vaan pohdin, onkohan kaikki hyvin, Lepistö kertoo kirjassa.
