Asiakkaan hiusten kunto oli niin paha, ettei kampaaja suostunut värjäämään niitä enää.
Koronapandemian aikana moni on päätynyt leikkaamaan ja värjäämään hiuksiaan itse kotona, ja esimerkiksi tämä minuutin "trenditukka" villitsi TikTokissa. Moni kampaaja saakin taatusti korjailla pahimpia mokia.
Eräs kampaaja ei kuitenkaan suostunut enää puuttumaan pakeilleen tulleen asiakkaan pahasti vaurioituneeseen tukkaan, joka oli tämän mukaan tuhoutunut toisen kampaajan käsittelyssä, kertoo Mirror.
Aiemmin asiakas oli joutunut vaihtamaan luottokampaajansa toiseen, ja lopputulos oli kaikkea muuta kuin täydellinen. Hiukset olivat katkeilleet liiasta vaalentamisesta. The Queen of Blondes Salon -tiliä TikTokissa pitävä kampaaja kertoo videolla asiakkaan tulleen nyt hänen luokseen vaalentamaan juurikasvunsa – aiemmasta tuhosta huolimatta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Kalifornialaiskampaajan mukaan kyseessä oli pahin vaalennuksen aiheuttama hiusten vaurioituminen, jota hän oli nähnyt pitään aikaan.
Videolla kampaaja nostelee asiakkaan tukkaa ja näyttää, kuinka pahat tuhot blondaus on saanut aikaan.
– Ollakseni rehellinen, olin järkyttynyt. Olin todella järkyttynyt, kampaaja toteaa videolla.
Kampaaja sanoo, ettei halua tuomita kollegansa toimia, mutta tilanne oli hänen mielestään todella paha. Jopa niin paha, ettei hän voinut muuta kuin kieltäytyä juurikasvun värjäyksestä haaveilleen asiakkaan pyynnöstä. Lisävärjääminen olisi tuhonnut tukkaa vain entisestään.
