Koulujen alkaminen näkyy Liikenneturvan tiedotteen mukaan myös liikenteessä olevien mopojen määrässä. Se kannustaa erityisesti tuoreita mopoilijoita kertaamaan perusjuttuja ennen syksyn ensiliukkaita.
Liikenneturva muistuttaa, että pelkkä liikennesääntöjen tunteminen ei vielä tee mopoilusta turvallista, vaan siihen vaaditaan monipuolinen kattaus erilaisia taitoja.
– Mopon hallitseminen vaatii kuljettajalta usein enemmän kuin autolla ajaminen, Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo toteaa tiedotteessa.
– Nopeus on tärkein yksittäinen tekijä, jolla voi säädellä turvallisuutta, Vuoristo jatkaa.
Lue myös: Poliisi julkaisi kuvan moporatsian saaliista: Tämä puoliksi jarruton "Manki" kulki konstaapelin alla 80 km/h
Suunta on oikea
Vaikka mopoilijoiden onnettomuudet ovat olleet laskussa, paljastavat tilastot, että kolmen viime vuoden aikana mopoilijoiden henkilövahinkojen tapahtumapaikkana on ollut risteys joka toisessa tapauksessa.
– Kyse ei ole pelkästään väistämissääntöjen osaamisesta. Risteyksissä on osattava arvioida muun muassa muiden ajoneuvojen nopeuksia ja etäisyyksiä, Vuoristo tarkentaa.
Missä on mopon paikka?
Vuoristo huomauttaa, että sopivien väylien valinta korostuu mopoillessa. Reittivalinnassa tulee huomioida nopeusrajoitukset, liikennemäärät sekä juuri sillä hetkellä vallitsevat olosuhteet.
