Valentina Resetarits joutui muuttamaan rutiiniaan ja heräämään vuoden ajan joka aamu seitsemältä. Resetarits uskoo, että se pilasi hänen terveytensä.
Videolla oiva aamutreeni: Kehon avaus venytellen!
Jos heräät joka aamu joka tapauksessa aikaisin, on aivan sama, vaikka joutuisit heräämään varttia aiemmin – eikö totta?
Ei aivan niinkään.
Business Insider Australian päätoimittaja Valentina Resetarits joutui muuttamaan rutiiniaan ja heräämään vuoden ajan kello seitsemältä joka ikinen aamu. Muutoksen tulos ei ollut ilahduttava.
Heräsi aiemmin joka aamu kello kahdeksalta
Resetarits kertoo olevansa tarkka uniaikataulujensa suunnittelemisen suhteen. Hän nukkuu ainakin kahdeksan tuntia eikä harrasta päiväunia eikä nuku pitkään viikonloppuaamuisin.
– Olen siis tapojeni orja. Herään joka aamu samaan aikaan. Ja se aika on kello kahdeksan, Resetarits kertoo vuoden 2017 artikkelissaan.
Hän ei koskaan torkuta, ja aamutkin käynnistyvät vauhdilla. Itse asiassa elämä sujui niin hyvin, että Resetarits alkoi pitää kaikkea itsestäänselvyytenä.
– En tiennyt, miten onnekas olen. Sitten, kolmen vuoden jälkeen, päätin vaihtaa työtä. Uusi työnantajani kertoi minulle haastattelun aikana, että heillä oli normaalia, että kaikki saapuvat toimistolle kahdeksalta, Resetarits sanoo.
– Ajattelin, että kaikki oli mennyt kaikkien näiden vuosien ajan niin hyvin, kun töissä piti olla yhdeksältä, että se varmaankin sujuisi yhtä hyvin kello kahdeksalta.
