Cadillacin tyhjästä polkaistu projekti tuotti auton, jota ei tarvitse hävetä pitkäaikaisten F1-tallien rinnalla. Pisteet voivat olla Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin edustamalle tiimille sen tulokaskaudella kuitenkin liian kovan työn takana.
Formula 1 -sarjaan liittyy täksi kaudeksi ensimmäinen täysin uusi talli 10 vuoteen, kun yhdysvaltalaisesta Cadillacista tulee MM-sarjan yhdestoista valmistaja. Suomalaiskuski Valtteri Bottaksen talli on kuitenkin joutunut selättämään monia valtavia haasteita, jotta se pääsee tekemään F1-debyyttinsä tulevana viikonloppuna Australiassa.
Edellinen uusi F1-talli oli Haas vuonna 2016. Mutta toisin kuin Haas, joka hankki kumppaniltaan Ferrarilta niin paljon osia kuin säännöt sallivat, Cadillac on rakentanut lähes kaiken itse. Moottorin ja vaihdelaatikon se ostaa vielä tässä vaiheessa Ferrarilta, mutta Cadillacin emoyhtiö General Motors (GM) kehittää omaa F1-moottoriaan kaudelle 2029.
Uuden F1-tallin polkaiseminen pystyyn on myös suurempi urakka kuin takavuosina. Kaikki tallit ovat nykyään vähintään satojen ihmisten organisaatioita, ja suurimmissa talleissa työntekijöitä on yli tuhat.
Kaikilla nykytalleilla on valtava määrä vuosien aikana kertynyttä osaamista ja dataa, kun taas Cadillacin on pitänyt rakentaa kaikki tyhjästä. Kiivaan rekrytointiurakan seurauksena sillä on nyt yli 500 työntekijää, ja se on saanut houkuteltua myös osaajia muista talleista.
Lue myös: Mercedeksen porsaanreikä tukittiin
Haastetta on lisännyt se, että talli toimii useassa eri maassa. Pääkonttori on tällä hetkellä Britannian Silverstonessa, mutta toimitiloja on myös kolmessa Yhdysvaltain osavaltiossa. Uusi päämaja on valmistumassa Fishersiin Indianaan. Cadillacin käyttämä tuulitunneli puolestaan sijaitsee Saksan Kölnissä.
Tallipäällikkö Graeme Lowdon on verrannut rakennetta Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan Apollo-kuuohjelmaan ja sen lennonvalvontakeskukseen. Matalassa organisaatiossa insinöörit eri maissa ja eri toimistoissa voivat keskustella suoraan keskenään sen sijaan, että heidän pitäisi mennä kankeiden hierarkioiden läpi.


