F1-sarjan suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas odottaa luottavaisin mielin nimeään tallinsa ensi kauden autoa. Ensimmäiset suunnitelmat ovat näyttäneet lupaavilta.
Alfa Romeon ja Bottaksen hiljattain päättynyt kausi sujui mollivoittoisesti. Talli jäi valmistajien MM-taulukossa yhdeksänneksi keräten vaivaiset 16 pistettä.
Valtteri Bottas sijoittui kuljettajien MM-taulukossa 15:nneksi ja tallitoveri Guanyu Zhou 18:nneksi. Petrattavaa riittää runsaasti, sillä Alfa Romeo jäi kauden aikana suorituskyvyllisesti todella kauas kärkitalleista.
LUE MYÖS: Valtteri Bottaksen talli hautoo jymypaukkua – "Uskon sen olevan yllätys"
Bottas on iloinen, että tahmea kausi on nyt takana päin ja tallissa puhaltavat uudet, lupaavammat tuulet.
– Olen iloinen, että se on nyt ohi. Ensi vuonna aloitamme jälleen nollista. Tallissa on tapahtunut todella monia muutoksia viime aikoina. Minusta ne ovat positiivisia muutoksia, Bottas toteaa Autosportille.
Alfa Romeo -nimestä ensi kaudeksi luopuva talli on jo aloittanut suunnittelemaan ensi kauden menopeliään. Bottas vaatii talliltaan rutkasti muutoksia, jotta talli voisi havitella ensi kaudella parempia sijoja.
– Tarvitsemme uuden auton ja sen on oltava erilainen. Tämän vuoden isoin oppi on se, että osuimme umpikujaan tämän auton kehitystyön kanssa. Emme pystyneet löytämään mitään isoa kehitystä, joten koko konseptin on oltava erilainen. Sen olemme oppineet, Bottas painottaa.

