Rikosoikeuden professori arvioi, että Vastaamon tietomurtajaa uhkaa ennenkuulumattoman kova vahingonkorvausvastuu. Jos tekijä jää kiinni ja joutuu oikeuteen, vastassa voi olla jopa useiden kymmenien miljoonien eurojen vahingonkorvausvaatimus.
Vastaamon tietomurto koskettaa kymmeniä tuhansia psykoterapiakeskuksen entisiä asiakkaita, joiden arkaluontoisia ja henkilökohtaisia tietoja leviteltiin pimeään verkkoon syksyllä 2020.
3:47Katso aiempi lähetys: Mitä ajatuksia Vastaamo-vyyhdin viimeisimmät käänteet herättävät F-Securen Mikko Hyppösessä?
KRP:n mukaan asiakkaista noin 22 000 on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.
Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvasen arvio on, että jos tekijä jää kiinni, juttu etenee oikeuteen ja edes osa uhreista vaatii vahingonkorvauksia, vaatimukset paisuvat yhteenlaskettuina poikkeuksellisen suuriksi, jopa historiallisiksi. Puhutaan kymmenistä miljoonista euroista.
– Jos 10 000 ihmistä vaatii korvausta, kukin vaikkapa muutamankin tuhat euroa, siitä tulee valtava summa, Tolvanen ynnäilee.
– Kyllä tämä mittakaava on niin valtava ja rikokset todellakin sellaisia, että niihin lähtökohtaisesti liittyy huomattavia korvausvastuita, hän jatkaa.
Kokoluokkaan Tolvanen hakee vertailukohtaa WinCapita-huijauksesta, jossa uhreille maksettiin kymmenien miljoonien eurojen korvaukset. Vastaamon tapauksessa summat voivat olla vielä suurempia.

