Ville Tapiota syytetään tietosuojarikoksesta. Hän on kiistänyt syytteen.
Psykoterapiakeskus Vastaamon entinen toimitusjohtaja astuu tänään oikeuden eteen. Ville Tapio vastaa Helsingin käräjäoikeudessa syytteeseen tietosuojarikoksesta.
Tapion asianajaja on aiemmin kertonut STT:lle, että Tapio kiistää syytteen.
– Hän ei ole laiminlyönyt mitään vastuitaan, vaan on toiminut huolellisesti Vastaamon toimitusjohtajana. Hänestä on perusteettomasti tehty se henkilö, jonka vastuulle Vastaamon tietomurto on päätetty kaataa. Hänen syyttämisensä asiasta on täysin kohtuutonta, asianajaja Liina Kokko sanoi syyskuussa.
Tietosuojarikoksesta voidaan tuomita sakkoja tai enintään yksi vuosi vankeutta.
KRP: Rikosepäilyssä kyse pidemmästä ajanjaksosta
Vastaamoon kohdistui yrityksen mukaan tietomurto marraskuussa 2018 ja maaliskuussa 2019. Lokakuussa 2020 se kertoi joutuneensa kiristyksen kohteeksi. Asiakkaiden tietoja julkaistiin netissä ja heiltä vaadittiin lunnaita tietojen levittämisen uhalla.
Poliisin mukaan Vastaamon tietokannassa oli noin 33 000 ihmisen tiedot. Yritys hakeutui sittemmin konkurssiin.
Keskusrikospoliisi (KRP) on kertonut, että epäillyssä huolimattomuudessa ei ole kyse yksittäisestä teosta, vaan pidemmästä aikavälistä. Esitutkinnassa tarkasteltiin ajanjaksoa, joka alkoi yli kaksi vuotta ennen ensimmäistä tiedossa olevaa tietomurtoa.
– On tarkasteltu, mitä yrityksen sisällä tapahtui tietoturvan tai tietosuojan suhteen. On käyty läpi sitä, mitä tehtiin, mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä ei tehty, KRP:n tutkinnanjohtaja Marko Leponen sanoi viime syksynä.
Hänen mukaansa Vastaamon tietoturva ja -suoja eivät olleet riittävällä tasolla.
– Kokonaisuutena on tultu siihen tulokseen, että se ei ollut riittävä suojaamaan näitä arkaluonteisia henkilötietoja.
Työntekijä sanoi joutuneensa Tapion painostamaks
iKRP:n esitutkinnassa epäiltiin Ville Tapion lisäksi myös kahta ihmistä, jotka työskentelivät Vastaamon IT-osastolla. Syyttäjä jätti kuitenkin syytteet nostamatta, koska hänen mukaansa heidän syyllisyytensä tueksi ei ollut todennäköisiä syitä.