Sekä Venäjä että Ukraina väittävät hallitsevansa Lysytshanskin kaupunkia, joka sijaitsee Severodonetskin länsipuolella.
Lysytshansk on viimeinen Luhanskin alueen kaupunki, joka Ukrainalla on ollut hallussaan sen jälkeen, kun venäläisjoukot valtasivat Severodonetskin kesäkuun lopulla.
Vaikka viralliset tiedot Lysytshanskista ovat ristiriitaisia, arvioi amerikkalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW), että Ukraina on todennäköisesti vetänyt joukkonsa kaupungista.
Lauantaina sosiaalisessa mediassa kiersi venäläisjoukoista videoita, jotka on paikannettu eri puolilla Lysytshanskia.
Videoissa näkyvien venäläisten liikkeistä voi päätellä, että kaupungissa on vain vähän tai ei lainkaan ukrainalaisjoukkoja, ISW kirjoittaa.
Lisäksi ISW toteaa, että vaikka Ukrainan armeija ei ole ilmoittanut vetäytyneensä kaupungista, niin se ei myöskään raportoinut käyneensä puolustustaisteluita siellä.
Lauantai-iltana Ukrainan sodan tilannekarttaa ylläpitävä Emil Kastehelmi katsoi Twitterissä "Lysytshanskin kaatuneen".
– Ukrainalaiset ovat ilmeisesti vetäytyneet alueelta onnistuneesti. Synkkä päivä puolustajille, Kastehelmi kirjoittaa Twitterissä.
"Taistelu Luhanskista käytännössä ohi"
Kastehelmen mukaan "taistelu Luhanskista on käytännössä ohi". Ajatushautomo ISW on samoilla linjoilla ja uskoo Venäjän valtaavan loput alueesta lähipäivien aikana.
Jos ja kun Ukraina menettää Luhanskin alueen, mitä tapahtuu seuraavaksi?
ISW arvioi Venäjän hyökkäävän 25 kilometriä Lysytshanskista länteen sijaitsevaan Siverskiin, minkä jälkeen panssarit käännetään etelään ja länteen kohti Slovianskia ja Bakhmutia.

