Itärajan kautta viime vuoden lopulla tulleille turvapaikanhakijoille ei tähän mennessä ole annettu lainkaan myönteisiä turvapaikkapäätöksiä, kertoo Maahanmuuttovirasto.
Päätöksiä on tähän mennessä tehty yli 70, kertoi Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Antti Lehtinen tiedotustilaisuudessa.
Niistä noin kaksi kolmasosaa on kielteisiä ja kolmasosa raukeamisia. Hakemus raukeaa esimerkiksi silloin, kun turvapaikanhakija on poistunut Suomesta.
Venäjän kautta tulleita turvapaikanhakijoita on kadonnut vastaanottokeskuksista noin 190.
– Heidän kohdemaansa ei välttämättä ole Suomi, Lehtinen toteaa.
Merkittävä osa itärajan kautta saapuneista turvapaikanhakijoista on pyrkinyt aiemmin EU-alueelle Valko-Venäjän kautta.
Venäjän rajan yli saapui Suomeen loppuvuonna hieman alle 1 300 turvapaikanhakijaa. Määrä on Lehtisen mukaan hieman pienempi kuin Rajavartioston tietoihin perustuneet alustavat tiedot.
Itärajan kautta saapuneet turvapaikanhakijat ovat pääosin 20–30-vuotiaita miehiä. Joukossa on jonkin verran muunlaisiakin henkilöitä, myös joitakin yksin tulleita alaikäisiä. Näiden turvapaikanhakijoiden joukossa on yli 20 kansalaisuutta, mutta suurin osa heistä on Syyrian, Somalian tai Jemenin kansalaisia.
Maahanmuuttoviraston ylijohtajan Ilkka Haahtelan mukaan itärajan tilanne on ollut ensimmäinen kerta, kun Suomen kautta pyritään laajamittaisesti Schengen-alueelle.
– Ollaan samassa tilanteessa, jossa Etelä-Euroopan maat ovat olleet jo aiemmin, sanoi Haahtela tiedotustilaisuudessa.
Lue myös: Yle: Venäjä yrittää värvätä turvapaikanhakijoita tiedustelijoikseen
Kansalaisuushakemusten määrä kasvoi
Kansalaisuushakemusten määrä kasvoi Maahanmuuttoviraston mukaan merkittävästi vuonna 2023. Kansalaisuuden sai yli 13 000 ihmistä. Vuonna 2022 luku oli noin 10 500.