Kansainvälinen rikostuomioistuin on antanut pidätysmääräyksen ja etsintäkuulutuksen Venäjän presidentistä Vladimir Putinista.
ICC kertoo asiasta tiedotteessaan ja Twitterissä.
Pidätysmääräyksen syynä ovat sotarikokset Ukrainassa. ICC:n tiedotteessa sotarikoksiksi mainitaan muun muassa lasten laiton karkottaminen ja siirtäminen Ukrainan miehitetyiltä alueilta Venäjälle. Putinin lisäksi pidätysmääräys on annettu lapsiasianvaltuutettu Maria Aleksejevna Lvova-Belovasta.
Lue myös: Hyväntekijä paljastui ukrainalaisten lasten pakkosiirron kasvoiksi – adoptoi itse 15-vuotiaan pojan, jonka hän pakkosiirsi Mariupolista
– On perusteltua syytä uskoa, että Putin on henkilökohtaisessa rikosoikeudellisessa vastuussa edellä mainituista rikoksista, ICC:n tiedotteessa kerrotaan.
ICC:n mukaan Putinin uskotaan tehneen sotarikokset itse tai toisien osapuolien kautta. Kansainvälinen rikostuomioistuin myös katsoo, ettei Putin ole valvonut asianmukaisesti alaisiaan, jotka ovat syyllistyneet tekoihin tai sallineet niiden tekemisen.
Hollannin Haagissa sijaitseva ICC käsittelee sellaisia sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan, joita maat itse eivät voi tai halua käsitellä.
Venäjä ei ole ICC:n jäsen eikä tunnusta tuomioistuimen toimivaltaa.
