Ruotsin turvallisuuspalvelu Säpon johtaja Charlotte von Essenin mukaan myös Ruotsissa tulee varautua Venäjän mahdollisiin sabotaasitoimiin.
Venäjän uhka Ruotsia kohtaan voi kasvaa entisestään, varoittaa maan turvallisuuspoliisi Säpo vuosiraportissaan.
– Venäjä toimii sekä riskialttiimmin että aktiivisemmin, sanoo Säpon johtaja Charlotte von Essen Ruotsin TV4:lle.
– Olemme havainneet piilotettua vaikuttamista, ja tiedämme tiedustelutoiminnasta. Meillä on esimerkkejä muista Euroopan maista, joissa on tehty erilaisia sabotaasitoimia. Sellaiseen on varauduttava myös Ruotsissa.
Uhkakuvaa kasvattavat myös Iran ja Kiina
Säpon mukaan myös Iran ja Kiina muodostavat vakavia riskejä Ruotsille.
.
Iranin osalta Säpo arvioi, että maa saattaa käyttää rikollisverkostoja hyökkäyksiin Ruotsissa. Lähi-idässä käytävä sota on lisännyt tätä riskiä merkittävästi.
Epätoivoinen ja painostettu hallinto voi olla vaarallinen. Toistaiseksi sodan vaikutuksia on kuitenkin vaikea arvioida, Säpo sanoo.
.
Kiina puolestaan uhkaa Ruotsin ja Euroopan talousturvallisuutta pitkällä aikavälillä.
Supo: Vastaavaa toimintaa Suomen maaperällä ei voida sulkea pois
Suojelupoliisi julkaisi viime viikolla Kansallisen turvallisuuden katsauksen, jonka terrorismin uhka-arviossa kerrottiin, että useissa Euroopan maissa on viime vuosina havaittu Iraniin yhdistettyjä iskuhankkeita.
Ne ovat kohdistuneet Israeliin ja juutalaisuuteen kytkeytyviin kohteisiin sekä Iranin hallinnon vastustajiin.
Suposta kerrotaan, että tyypillisesti iskuhankkeissa on kiistettävyyden vuoksi käytetty rikollisverkostoja, esimerkiksi Ruotsissa toimivia ryhmiä.
Vastaavaa toimintaa Suomen maaperällä ei voida Supon mukaan sulkea pois, mutta Iranin toiminnan pääpaino on kuitenkin tällä hetkellä Lähi-idässä.