Vesikonfliktit uhkaavat: "Suomessakaan ei ole varaa luulla, että vesiasiat olisivat ikuisesti kunnossa"

– Meidän ei tarvitse odottaa, että jollain rajat ylittävällä vesistöalueella syntyy konflikti, vaan voidaan tehdä etunojaisesti toimenpiteitä, jotka laskevat konfliktin syntymisen riskiä, Rautavaara sanoo.

Osa maista turvaa jo ruoantuotantoaan vesipulan varalta

Osa maailman valtioista on jo alkanut varautua erilaisilla ratkaisulla vesivarojen puutteeseen.

Näin on toiminut esimerkiksi Kiina, jonka koillisosissa on paljon niukkuutta vedestä. Siksi se on varautunut tuleviin ongelmiin siirtämällä omaa ruoantuotantoaan muun muassa Afrikkaan.

– Nämä valtiot ovat tajunneet jo vuosia sitten, että niillä on ongelmia edessä, ja siksi ne ovat alkaneet tehdä toimenpiteitä oman ruoan- ja veden saantinsa turvaamiseksi, Rautavaara sanoo.

Suomalainen kuluttaa vesivaroja eniten Suomen ulkopuolella

Myöskään Suomessa ei ole varaa luulla, että vesiasiat olisivat ikuisesti kunnossa, Rautavaara sanoo. Suomalaisten kulutusvalinnat vaikuttavat maailman vesiköyhyyteen.

– Pitää muistaa, että yli 50 prosenttia meidän jokaisen veden käytöstä tapahtuu rajojen ulkopuolella, Rautavaara sanoo.

Suomalaisten vesijalanjälki on siis isolta osin maailmalla. Esimerkiksi kahvia, appelsiinia ja avokadoja tuotetaan alueilla, jotka ovat hyvinkin vesiniukkoja.

Ilmastonmuutos, väestönkasvu ja elintason nousu ovatkin kaikki osaltaan vaikuttaneet vesivarojen vähentymiseen.

– Kun elintaso nousee, aletaan käyttää enemmän vettä vaativia tuotteita, kuten lihaa, Rautavaara sanoo.

Vettä kuluu elintarviketuotannon lisäksi myös arkisten kulutushyödykkeiden, kuten elektroniikan, valmistuksessa.

Siksi myös yritysten tulisi pohtia, miten toteuttaa vesivastuullisuutta omissa tuotantoketjuissaan. Vesivastuullisuus tarkoittaa, että yritys käyttää vettä ympäristön kannalta kestävästi.

Suomalaisjärvenkin vesihoitokunta voi tehdä YK-sitoumuksen

YK:n vesikonferenssin lopuksi julkaistaan myös vettä koskeva toimintasuunnitelma Water Action Agenda. Kyseessä ei ole sitova sopimus, vaan vapaaehtoisista sitoumuksista koostuva sopimus, joita YK:n jäsenjärjestöt ja jäsenvaltiot tekevät.

Vapaaehtoisia sitoumuksia voi käytännössä tehdä kuka tahansa.

– Olen käyttänyt esimerkkinä, että sitoumuksen voi tehdä esimerkiksi Kyrösjärven vesihoitokunta, joka päättää, että he edistävät Kyrösjärven veden tilan parantamista, Rautavaara sanoo.

Syy, miksi kokouksessa ei tehdä poliittisesti sitovaa sopimusta, liittyy vesikiistojen vaikeuteen.

– Kun päätettiin, että YK:n vesikonferenssi tapahtuu, päätettiin samalla, että ulos ei tule YK:n jäsenmaita sitovaa ja velvoittavaa sopimusta. Se olisi ollut poliittisesti liian iso asia saada aikaiseksi tämän konferenssin yhteydessä. Kiistat vedestä ovat liian isoja.

Kansainvälisiä sopimuksia saatu aikaan vain vähän

Kansainväliset sopimukset rajavesien käytöstä olisivatkin yksi keino vähentää vesiniukkuutta.

Tällä hetkellä maailmassa on kaksi rajavesistösopimusta: vuoden 1997 vesistöyleissopimus sekä vuoden 1992 YK:n Euroopan talouskomission rajavesistösopimus.

Ulkoministeriön mukaan maailman maista yli 180 valtiota kannattaa vesialan kansainvälistä hallintajärjestelmää. On kuitenkin kymmeniä maita, jotka suhtautuvat kansainvälisen tason ratkaisujen löytämiseen kielteisesti. Tämä johtuu siitä, että maiden asema on suotuisampi rajavesien suhteen, sillä ne sijaitsevat ylävirralla.

– Kun naapureiden kanssa pystytään sopimaan jonkinlaisia sopimuksia tai järjestelyitä yhteisten vesivarojen käytöstä, tulee siitä samalla keino tarkastella vettä, energiantuotantoa ja maataloutta kokonaisvaltaisesti rajavesialueella, Rautavaara sanoo.

– Muissa tapauksissa jokainen maa hyödyntää vesiä vain omiin kansallisiin tarkoitusperiinsä, hän lisää.

Vesi on liian tärkeä vain vesiammattilaisten asiaksi

Veden elintärkeydestä huolimatta vesi on ollut oma sektorinsa muiden joukossa. YK:n vesikokouksen myötä vesi halutaankin osaksi kaikkea politiikantekoa.

– Haluamme varmistaa, että vesi ei ole jatkossa vain vesiammattilaisten asia. Vesi on aivan liian tärkeä globaali hyödyke. Siksi se tulee saada otettua mukaan kaikkien eri sektoreiden toimintaan, Rautavaara sanoo.

Esimerkkinä on maatalous. Se kuluttaa vuosittain yli 70 prosenttia makean veden vesivaroista.

– Tämä kertoo, että maatalouden on oltava ratkaisevalla tavalla mukana veden kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa, Rautavaara sanoo.

– Toiveena on, että kokouksesta muodostuisi eräänlainen "Paris momentum", eli Pariisin ilmastokokouksen tapainen hetki, jolloin ymmärrettäisiin, että jos veteen ei kiinnitetä huomiota kaikissa kestävän kehityksen tavoitteissa, niitä on hyvin vaikea saavuttaa.