Maratoneja juossut Vesa Kurikka oli aina elänyt esimerkillisen urheilullista elämää. Ei siis ollut mitään syytä olettaa, että yhtäkkiä ilmestynyt rytmihäiriö olisi ollut mitään sen vakavampaa – kunnes se paljastui sydänlihasrappeumaksi. Sairaus vei vähitellen 54-vuotiaan miehen työkyvyn.
Sulkapallo viuhuu ilmassa. Vesa Kurikka ja verkon toisella puolella pelaava kaveri lyövät palloa toisilleen edestakaisin. Otsalta pyyhitään hikeä, ja pian on aika lopettaa. Kaikki ei kuitenkaan ole kunnossa.
– Vaikka rasitus loppui, sydämeni takoi edelleen kuin hulluna. Huono olo jatkui suihkun ja vaatteiden vaihdonkin jälkeen. Kotona laitoin sykemittarin päälle. Se näytti aivan hurjia lukemia: sydän löi yli 200 kertaa minuutissa, Vesa kertaa kymmenen vuoden takaisia tapahtumia.
Vaimo lähti viemään miestä sairaalaan. Autossa istuessa Vesasta kuitenkin tuntui, että rytmi palautui kohdilleen.
– Ajattelin, että hienoa, tästähän selvittiin! Pyysin vaimoa kääntämään auton ympäri.
Vaimo suostutteli Vesan menemään seuraavana päivänä työterveyslääkärille. Siellä otettu EKG eli sydänsähkökäyrä lähetettiin saman tien kardiologille. Yllättäen Vesa haluttiin jatkotutkimuksiin.
Diagnoosi järkytti
– Tuntemani tykytykset olivat olleet eteisvärinää. Urheilutaustastani johtuen kardiologi kuitenkin arveli, ettei koko jutussa varmaan ollut mitään sen ihmeempää, Vesa kertoo.
Aivan "varmuuden vuoksi" kardiologi päätti silti tehdä vielä ultraäänitutkimuksen. Se sinetöi rankat uutiset: Vesa sairasti kardiomyopatiaa eli sydänlihasrappeumaa.
– Se oli sokki. Minä, joka tunsin itseni terveeksi ja harrastin aktiivisesti pyöräilyä, hiihtoa, kuntosalia, uintia ja jopa juoksua maraton-tasolla, sairastuinkin vakavasti. Olin todella yllättynyt.
