Viihdemaailman konkari kertoo olevansa onnellinen, mutta haaveilee vielä yhden elokuvarooliin tekemisestä.
Jukka Virtanen, 81, vieraili perjantaiaamuna Huomenta Suomen Studio55:ssä. Pitkän linjan näyttelijä ja kirjailija kertoi uteliaisuuden olleen suurin motivaattori hänen urallaan.
– Olen vanha ja olen aina tehnyt kun on johonkin pyydetty, siksi töitä on kertynyt niin paljon, Virtanen tiivistää monipuolisen uransa.
Virtasen edellinen roolityö oli Tie pohjoiseen -elokuvassa vuonna 2012. Hänellä elää kuitenkin haave vielä yhden elokuvan tekemisestä.
– On pyydetty tekemään jotakin elokuvan tapaista, katsotaan riittääkö aika ja voimat. Mutta olisi kiva näytellä vielä elokuvassa.
– Toivottavasti se toteutuu, sillä tykkään näytellä, vaikken siinä hyvä olekaan, vaatimaton mies nauroi MTV.fin haastattelussa televisioesiintymisensä jälkeen.
Elokuvasuunnitelman lisäksi Virtasella olisi valmiina hyvä idea pienoisromaaniin. Hän kuitenkin epäilee, että kirja jää lopulta tekemättä.
– Se vaatisi, että keskittyisin siihen täysillä. Tuskin se enää kannattaa.
Lapsuudenystävien tapaaminen
Virtanen on kertonut sairastavansa syöpää, ja myös muita sairauksia, joihin joutuu ottamaan kourallisen lääkkeitä päivittäin. Hän kuitenkin nauttii keväästä ja elämästä.
– Tämä on aika jota rakastan, kesä tulee. Se on parasta aikaa, kun luonto herää. On hieno kesä edessä.
Virtanen kertoo suuntaavansa kolmen viikon kuluttua viettämään kesää vanhempiensa omakotitaloon Jämsänkoskelle. Suunnitelmiin kuuluu kirjoittelua sekä lapsuuden ystävien tapaaminen.

